Aitauksen sisäpuolella kaupunki oli jaettu kortteleihin, kukin eri ammattikuntia varten. Niinpä yhtä osaa nimitettiin Rautasepän kortteliksi; toista Sotilaan kortteliksi; kolmatta Maanviljelijän kortteliksi; neljättä Nahkaräätälin kortteliksi j.n.e. Kuninkaan, hänen vaimojensa ja palvelijainsa asunnot olivat lähellä pohjoista porttia, ja niiden edustalla oli puoliympyrään rakennettujen majain reunustamana avara piha, johon tarpeen tullen voi ajaa karjan. Meidän siellä ollessamme sitä kuitenkin käytettiin markkinatorina ja harjoituskenttänä.
Astuimme kaupunkiin, jonka asukasluku lienee ollut hyvin suuri, eteläportista. Se oli luja hirsiportti, ja sen sisäpuolella oli metsäinen mäki, jonka läpi kulki tie. Juuri auringon laskiessa marssimme vierasmajoja kohti pitkin jotakin keskuskatua, jonka vierillä seisoi paikkakuntalaisia meitä töllistelemässä. Majamme olivat Sotilaan korttelissa lähellä kuninkaan taloa, ja niitä eristi ympäristöstä aitaus.
Ohikulkiessamme ei kukaan kansasta puhunut mitään, sillä kansa on luonnostaan kohteliasta; minusta näytti sitäpaitsi, että he katselivat minua kauhunsekaisella uteliaisuudella. He vain tuijottivat, silloin tällöin joku sotilas tervehti kohottamalla keihästään. Babemba, jonka kanssa olimme tulleet hyviksi ystäviksi, vei meidät majoihimme, jotka olivat hyvät ja siistit.
Siellä kaikki omaisuutemme, m.m. pyssyt, jotka olimme koonneet juuri ennen orjain pakoa, pantiin yhteen huoneeseen ja sen eteen mazitu-vahti. Aasit sidottiin aitaan vähän matkan päähän. Aitauksen ulkopuolella seisoi toinen asestettu mazitu-vahti.
"Olemmeko vankeina täällä?" kysyin Babembalta.
"Kuningas vartioi vieraitaan", hän vastasi arvoituksellisesti. "Onko valkeilla herroilla mitään asiaa kuninkaalle, jota tänä iltana menen puhuttelemaan?"
"On", minä vastasin. "Sano kuninkaalle, että olemme sen miehen veljiä, joka toista vuotta sitten leikkasi ajoksen kuninkaan ruumiista ja jota kohtaamaan olemme tänne tulleet. Tarkoitan pitkäpartaista valkoista herraa, jota teidän mustain keskuudessa kutsutaan nimellä Dogeetah."
Babemba hätkähti. "Tekö Dogeetah'in veljiä! Minkävuoksi ette sitten koskaan ennen ole maininneet hänen nimeään ettekä aikaa, jolloin hän tulee kohtaamaan teitä tänne? Tietäkää, että Dogeetah on meidän keskuudessamme suuri mies, sillä hän on ainoa mies, jonka kanssa kuningas on solminut veriveljeyden liiton. Mitä kuningas on, samaa on myöskin Dogeetah mazitu-kansan keskuudessa."
"Emme ole maininneet hänen nimeään senvuoksi, että emme heti halua puhua kaikesta, Babemba. Mitä siihen tulee, koska Dogeetah tulee meitä kohtaamaan, siitä en ole varma; olen varma vain siitä, että hän tulee."
"Niin, herrani Macumazahn, mutta koska, koska? Sen kuningas varmasti tahtoo tietää, ja se teidän on sanottava hänelle. Herra", hän lisäsi ääntään alentaen, "te olette suuressa vaarassa täällä, missä teillä on paljon vihollisia, sillä valkoihoisten ei ole lupa astua tähän maahan. Jos haluatte pelastaa henkenne, ottakaa varteen neuvoni ja valmistukaa huomenna sanomaan kuninkaalle, milloin Dogeetah, jota hän rakastaa, ilmestyy tänne puhumaan puolestanne, ja pitäkää huolta, että hän ilmestyy hyvin pian ja teidän mainitsemananne päivänä. Sillä muuten hän tullessaan, jos hän nimittäin tulee, saattaa löytää teidät puhumattomassa tilassa. Nyt minä, ystävänne, olen puhunut, ja loppu on teidän vallassanne."