"Oi, se johtuu siitä, että Imbozwi on kertonut taikakilvestä. Hän ei sano haluavansa sellaisia lahjoja, jotka polttavat hänen hiuksensa. Mutta tulkaa, tulkaa. Hän selittää sen kyllä itse. Jos Elefantti saa odottaa, niin hän käy vihaiseksi ja alkaa toitottaa."
"Vai niin hän tekee?" minä sanoin. "Ja kuinka monen meistä on tultava?"
"Kaikkien, kaikkien, valkea herra. Hän haluaa nähdä jokaikisen."
"Minua luultavasti ei", sanoi Sammy, joka seisoi aivan lähellä. "Minun täytyy jäädä ruokaa valmistamaan."
"Sinut myöskin", vastasi Babemba. "Kuningas haluaa nähdä pyhän juoman valmistajan."
No niin, ei löytynyt pakotietä, ja niin marssimme matkaan, tarpeetonta sanoa, hyvin asestettuina, ja jouduimme heti sotilasten piirittämiksi. Tehdäkseni kulkueemme tavallisuudesta poikkeavaksi annoin Hansin astua etumaisena kantaen päänsä päällä hylättyä soittopelilaatikkoa, josta tulvi liikuttavana sävel: "Koti, armas koti." Sitten seurasi Stephen, kantaen tangossa Englannin lippua, sitten minä metsästäjäin keskellä ja jäljessäni Babemba, sitten vastahakoinen Sammy, ja kaikkein viimeisinä mazitujen taluttamina molemmat aasit, näytti nimittäin siltä kuin kuningas olisi antanut niidenkin tuomisesta erityisen määräyksen.
Se oli todellakin hämmästyttävä joukkue, joka missä muussa olosuhteissa tahansa olisi saanut minut nauramaan. Eikä vaikutusta puuttunutkaan, siliä yksinpä vaitelias mazitu-kansakin, jonka lävitse tiemme kulki, näytti jonkunlaisia innostuksen merkkejä. "Koti, armas koti" oli heistä varmaan taivaallinen, vaikka enimmän heidän huomiotaan ehkä kuitenkin kiinnittivät aasimme, etenkin siiloin, kun ne kiljuivat.
"Missä Tom ja Jerry ovat?" kysyin Babembalta.
"En tiedä", hän vastasi; "luultavasti he ovat saaneet luvan käydä tervehtimässä ystäviään."
"Imbozwi näyttää ahdistelevan meitä", ajattelin mielessäni enkä puhunut enempää.