Samassa saavuimme kuninkaallisen aitauksen portille. Siinä sotilaat suureksi harmikseni riisuivat meidät väkisin aseista, ottivat rihlapyssymme, revolverimme, vieläpä puukkommekin. Turhaan koetin vastustaa sanoen, ettemme olleet tottuneet luopumaan näistä aseista. Vastaus kuului, ettei lain mukaan kukaan saanut astua kuninkaan eteen asestettuna, ei edes tanssipalikalla. Mavovo ja zulut osoittivat vastustelun merkkejä, ja luulin jo syntyvän kahakan, joka tietysti olisi päättynyt meidän surmaamiseemme, sillä vaikkakin mazitut suuresti pelkäsivät pyssyjä, mitä me olisimme voineet satoja miehiä vastaan? Annoin Mavovolle käskyn alistua, mutta hän oli vähällä olla tottelematta. Yht'äkkiä johtui mieleeni onnellinen ajatus, ja muistutin hänelle, että hänen Käärmeensä ennustuksen mukaan Dogeetah oli saapuva ja kaikki siis kääntyvä hyväksi. Silloin hän myöntyi ilkeämielisen kohteliaasti, ja pian näimme kallisarvoiset pyssymme vietävän pois, minne, sitä emme tienneet.
Sitten mazitu-sotilaat asettivat keihäänsä ja kaaripyssynsä kylän portille, ja me astuimme eteenpäin mukanamme vain lippu ja pelilaatikko, joka nyt soitti laulua "Britannia, aaltojen valtias".
Kuljimme pihan yli muutamia leveälehtisiä puita kohti, jotka kasvoivat suuren alkuasukasmallisen talon edessä. Lähellä talon ovea istui tuolilla lihava, keski-ikäinen ja vihaisennäköinen mies, jonka ainoana pukuna oli kupeilla riippuva kissannahkaverho ja ketju suuria sinisiä helmiä kaulassa.
"Kuningas Bausi", Babemba kuiskasi.
Kuninkaan vierellä kyyrötti pieni kyttyräselkäinen olento, jonka helposti tunsin Imbozwiksi, vaikkakin hän oli maalannut kärventyneen päänahkansa valkoiseksi ja koristanut sen vaaleanpunaisilla pilkuilla, kun taas tylppää nenää kaunisti purppuranpunainen läiskä — arvatenkin hänen juhla-asunsa. Ympärillä ja takana oli useita vaiteliaita neuvonantajia. Saatuaan jonkunlaisen merkin tai astuttuaan määrätylle paikalle kaikki sotilaat, myöskin vanha Babemba, heittäytyivät polvilleen ja ryömivät nelin kontin. He vaativat meitäkin tekemään samoin, mutta siihen minä vedin rajan, sillä arvelin, että jos ryömisimme kerran, saisimme ryömiä aina.
Komentoni mukaan astuimme siis pystysuorina mutta hitain askelin keskellä noita ryömiviä olentoja ja saavuimme ennen pitkää kunnioitettavan Bausin, "kauniin mustan", mazitu-kuninkaan, eteen.
X.
TUOMIO.
Me tuijotimme Bausiin, ja Bausi tuijotti meihin.
"Olen Musta elefantti Bausi", hän huudahti viimein tuskastuneena kiinteään äänettömyyteemme, "ja minä toitotan, toitotan, toitotan!" (Nähtävästi tuo oli vanha, pyhä puheenkaava, joll mazitu-kuninkaan oli tapa avata keskustelu muukalaisten kanssa.)