Sopivan väliajan jälkeen minä vastasin kylmällä äänellä:
"Me olemme valkeat jalopeurat Macumazana ja Wazela, ja me kiljumme, kiljumme, kiljumme!"
"Ja minä osaan polkea", sanoi Bausi.
"Ja me osaamme purra", minä sanoin ylväästi, vaikka en vähääkään tiennyt mitenkä olisimme purreet tai tehneet muutakaan vaikuttavaa ainoana aseenamme Englannin lippu.
"Mitä tuo on?" Bausi kysyi lippua osoittaen.
"Se on se joka varjostaa koko maailmaa", vastasin ylpeästi ja näin, että vastaukseni vaikutti, vaikkakaan hän ei kokonaan sitä ymmärtänyt, sillä hän käski erästä sotilasta pitämään hänen päänsä päällä palmunlehtivarjostinta, jottei lippumme varjostaisi häntä. "Entä tuo", hän taasen kysyi, osoittaen peililaatikkoa, "joka ei elä ja kuitenkin ääntelee?"
"Se laulaa kansamme sotalaulua", sanoin. "Me lähetimme sen sinulle lahjaksi ja sinä palautit sen. Minkävuoksi et ota vastaan lahjojamme, oi Bausi?"
Silloin valtias äkkiä raivostui.
"Mitä varten tulette tänne, valkoiset miehet", hän kysyi, "kutsumattomina ja vastoin maani lakeja, jonne ainoastaan yksi valkoihoinen on tervetullut, veljeni Dogeetah, joka paransi veitsellä sairauteni? Tiedän ketä te olette. Olette ihmiskauppiaita. Tulette tänne ryöstämään kansaani ja myymään sen orjuuteen. Teillä oli maani rajoilla paljon orjia mukananne, mutta ne te lähetitte pois. Teidän on kuoltava, teidän on kuoltava, teidän, jotka nimitätte itseänne jalopeuroiksi, ja värjätty rääsynne, jonka sanotte varjostavan maailmaa, mätänee teidän luittenne kanssa. Mitä tulee laatikkoon, joka laulaa sotalaulua, sen minä muserran; se ei ole lumoava minua, niinkuin taikakilpenne lumosi suuren tietäjäni Imbozwin, polttaen hänen tukkansa."
Sitten hän hyppäsi pystyyn lihavuuteensa nähden ihmeteltävän reippaasti, tyrkkäsi Hansin päästä pelilaatikon, niin että se putosi maahan, surisi vähän aikaa ja sitten vaikeni.