"M'Arstunassa?" toisti hän hilpeästi. "M'Arstuna antautui viime viikolla ja me marssimme kaupunkiin torvien soidessa ja liehuvin lipuin, kaikella sotilaallisella loistolla, kuten ymmärrät. Uljaampaa näkyä en ole milloinkaan nähnyt, voin sinulle sanoa. Olet ollut pari viikkoa aivan tiedoton, joten nämä ovat sinulle suuria ja ihmeellisiä uutisia."
"Entä Sorais?" kysyin minä.
"Sorais — hän joutui vangiksi. Hänen omat miehensä pettivät hänet. Pelastaakseen oman nahkansa ne roistot uhrasivat kuningattarensa", lisäsi hän synkästi. "Hänet tuodaan tänne, enkä minä tiedä, miten hänen poloisen lopulta käy", lopetti hän huoaten.
"Onko Curtis täällä?"
"Hän on Nylepthan luona. Saavuimme tänään ja Nyleptha oli kiiruhtanut ratsain meitä vastaan, ja niinkuin voit ymmärtää olivat molemmat melkein sekapäiset ilosta. Curtis tulee huomenna luoksesi. Lääkärit (Zu-Vendis-maassa on sellainenkin tiedekunta) kuuluvat nimittäin sanoneen, että olisi varomatonta tulla tänään."
En virkkanut siihen mitään, mutta olin kuitenkin sitä mieltä, että hän olisi voinut lääkäreistä välittämättä pistäytyä luonani. Mutta kun mies on mennyt juuri naimisiin ja niittänyt sotakentällä kunniaa ja mainetta, niin hän noudattaa mielellään lääkäreinkin neuvoja, mikä onkin aivan oikein.
Samassa kuului tuttu ääni sanovan, että "herran täytyy nyt levähtää", ja kääntyessäni katsomaan minä näin Alphonsen jättiläisviikset oviverhojen välistä.
"Täällähän sinäkin olet", lausuin minä.
"Olen kuin olenkin, herra. Sota on loppunut ja sotaiset vaistoni tyydytettyäni minä olen tullut jälleen huolehtimaan teistä, herra."
Nauroin, tahi oikeammin koetin nauraa, ja minun täytyy sanoa, että parempaa ja hellempää hoitajaa on mahdoton saada, olivatpa hänen sotilaalliset puutteellisuutensa miten suuret hyvänsä. Alphonse parka! Toivon, että hän ajattelee minua yhtä ystävällisesti kuin minä häntä.