"Sinua kiitän myös, herrani Bougwan, siitä, että tahdot huolehtia minusta naispoloisesta. Sinä olet hyvä ja kunnon mies, ja käsi sydämellä minä vannon, että soisin voivani vastata pyyntöösi myöntävästi. Olen nyt kiittänyt teitä kaikkia ja tahdon vielä lisätä pari sanaa", ja hän hymyili jälleen.
"Huonostipa sinä, Nyleptha, ja te, arvon herrat, tunnette minut, jos todellakin luulette, että sovitus on mahdollinen. Minä vihaan lempeyttänne ja sääliänne, ja inhoan osoittamaanne armoa kuin myrkyllistä käärmettä. Petettynä, hylättynä, loukattuna ja yksinäni minä seison nyt edessänne, mutta kuitenkin minä pilkkaan ja uhmaan teitä kaikkia ja vastaan teille näin."
Ja ennenkuin kukaan saattoi arvatakaan hän iski hopeakeihäänsä sellaisella voimalla rintaansa, että kärki tunkeutui selästä ulos, ja hän kaatui Nylepthan eteen.
Nyleptha kirkaisi ja Good-parka oli melkein pyörtyä ja me muut syöksyimme kaatuneen luo. Mutta Sorais Yön tytär kohottautui kätensä varaan ja katseli hetkisen loistavilla silmillään Curtista kiinteästi kasvoihin ikäänkuin hän olisi tahtonut katseellaan jotakin sanoa. Sitten hänen kaunis päänsä vaipui ja syvään huokaisten hän heitti henkensä.
Hänet haudattiin kaikella kuninkaallisella loistolla.
* * * * *
Noin kuukauden kuluttua kruunattiin Curtis maan kaikkia juhlamenoja noudattaen Kukkaisternppelissä Zu-Vendis-maan kuninkaaksi. Olin liian sairas kyetäkseni mukaan, enkä siitä oikeastaan välittänytkään. Kansanjoukkojen hälinä, liehuvat liput ja koko juhlahumu vain hermostuttavat minua. Good oli siellä (täydessä loistossaan tietysti) ja tuli luokseni aivan haltioissaan ja kertoi, että toimitus oli ollut sanomattoman juhlallinen. Nyleptha oli ollut kaunis kuin tähti ja Curtis oli esiintynyt todellakin kuin kuningas. Kansanjoukot olivat tervehtineet häntä myrskyisin huudoin, joten ei ollut epäilemistäkään, että hän oli kaikkien suosikki. Good kertoi vielä, että kun ihmiset näkivät Päivänsäteen juhlakulkueessa, alkoivat he huutaa. "Macumazahn! Macumazahn!" kunnes tulivat aivan käheiksi eivätkä tyyntyneet ennenkuin hän oli noussut seisomaan vaunuissa ja selittänyt minun makaavan sairaana, joten en voinut tulla saapuville.
Curtis, tahi kuningas, tuli myöhemmin myös katsomaan, miten jaksoin, ja hän oli sangen väsyneen näköinen. Hän kiroili, ettei häntä oltu milloinkaan niin rääkätty, mutta minä arvelen hänen hiukan liioitelleen. En sanonut hänelle kuitenkaan mitään, ja keskustelumme suuntautui toisaalle. Osoitin miten ihmeellisesti kohtalo oli hänenkin askeleitaan ohjannut. Tuntemattomana kulkurina hän oli vuosi sitten tullut maahan, ja nyt hän oli sen ihanan kuningattaren puoliso ja koko valtakunnan hallitsija. Huomautin myös hänelle, ettei hän saisi milloinkaan antaa vallan ja asemansa tehdä itseään kovaksi ja ylpeäksi. Päinvastoin hänen tuli aina muistaa, että hän oli ensinnäkin kristitty ja toiseksi kaikkien palvelija, jonka piti aina osoittaa olevansa korkean asemansa veroinen. Huomautukseni olisivat voineet suututtaakin hänet, mutta nyt hän kuunteli kärsivällisesti ja vieläpä kiittelikin minua niistä.
Pari päivää kruunausjuhlallisuuksien jälkeen minä muutin taloon, jossa tätä kirjoitan. Paikka on hyvin kaunis ja sinne on Milosiksesta parin penikulman matka. Kaupunki näkyy aivan hyvin ikkunaani. Minun on täytynyt olla makuulla jo viisi pitkää kuukautta ja olen koettanut saada ajan kulumaan kirjoittamalla muistiin retkiämme ja seikkailujamme. Todennäköisesti eivät nämä rivit joudu milloinkaan julkisuuteen, eikä sillä ole väliäkään. Ne ovat jo tehneet tehtävänsä, sillä niiden kirjoittaminen on lyhentänyt monet tuskalliset päivät. Olen saanut kärsiä kovia tuskia viime aikoina, mutta loppu ei ole enää kaukana, Jumalan kiitos.
* * * * *