"Rouva pyytää sanomaan, että aamiainen odottaa. Tehkää niin hyvin, kunnioitettavat herrat", ja mies kumarsi erittäin kohteliaasti, mutta huomasi samassa Umslopogaasin, joka tuli hiljalleen jäljessämme peloittavaa tappuraansa kiikutellen, ja kohotti hämmästyksissään kätensä taivasta kohti.
"Ah, mais quel homme!" huudahti hän ranskan kielellä, "quel sauvage affreuex! Katsokaa tuota kirvestä ja syvää kuoppaa hänen päässään!"
"Kenestä puhutte, Alphonse?" kysyi herra Mackenzie.
"Kenestäkö puhun!" toisti tuo pieni ranskalainen katsellen herkeämättä Umslopogaasia, jonka juhlallinen olemus näytti hänet kokonaan lumonneen. "Hänestä tietenkin", ja hän viittasi Umslopogaasiin — "ce monsieur noir."
Kaikki alkoivat nauraa ja Umslopogaas, joka huomasi olevansa tämän yleisen ilon aihe, synkkeni peloittavasti, sillä hän ei juuri ymmärtänyt leikkiä.
"Parbleu!" sanoi Alphonse; "nyt hän julmistuu. Poistunpa hyvän sään aikana", minkä hän tekikin sangen vikkelästi.
Herra Mackenzie yhtyi sydämellisesti nauruumme. "Hän on omituinen luonne — tuo Alphonse", sanoi hän. "Kerron teille hänen vaiheensa; mutta menkäämme ensin maistelemaan hänen herkkujaan."
"Saanko luvan kysyä", sanoi Curtis syötyämme mahdollisimman hienon päivällisen, "mistä olette saaneet ranskalaisen kokin täällä erämaassa?"
"Hän saapui tänne omasta vapaasta tahdostaan", vastasi herra Mackenzie, "ja pyysi päästä palvelukseeni. Hänellä oli ollut Ranskassa joitakin rettelöitä ja pakeni Zanzibariin, jossa hän sai kuulla, että Ranskan hallitus oli vaatinut hänen luovuttamistaan. Silloin hän lähti sisämaahan aikoen kätkeytyä sinne ja kohtasi aivan nälkään nääntymäisillään minun mieheni, jotka olivat tavaroita hakemassa, ja heidän mukanaan hän sitten tuli tänne. Teidän pitäisi oikeastaan kuulla hänen itsensä kertovan elämäntarinansa."
Sytytettyämme piippumme päivällisen jälkeen selosti Curtis matkaamme ja isäntämme kävi sangen vakavaksi.