Herra Mackenzien punakat kasvot valahtivat kuolonkalpeiksi. Seisoimme kirkkaasti valaistun ruokailuhuoneen ovella, joten minä näin hänet aivan selvästi. Hän katseli päätä kauan ja tarkkaan.
"Tämä mies oli Flossien seurassa, kun he aamulla lähtivät täältä", sanoi hän henkäisten syvään. "Jumalan kiitos, ettei pää ollut tyttöseni!"
Tuijotimme sanattomina toisiimme. Mitä oli tehtävä?
Samassa jyskytettiin ovelle, jonka juuri olin salvannut, ja ääni huusi:
"Avaa, isä, avaa!"
Aukaisin oven ja sisään syöksyi pelästynyt mies. Tunsimme hänet heti.
Hän oli lähtenyt iltapäivällä parin miehen mukana tiedustelumatkalle.
"Isäni!" huusi hän, "masait ovat kimpussamme! Heitä on suuri joukko kiertänyt kukkulan ja etenevät parhaillaan tuota vanhaa kivirakennusta kohti alhaalla puron reunalla. Isäni, olkoon sydämesi vahva! Valkoinen aasi on heidän mukanaan ja 'Valkoinen Lumme' ratsasti sillä. Eräs nuori soturi talutti eläintä ja 'Lumpeenkukan' hoitaja käveli nyyhkyttäen sen vieressä. Muita hänen seuralaisiaan en nähnyt."
"Oliko lapsi vielä hengissä?" kysyi Mackenzie käheästi.
"Hän oli hyvin kalpea, mutta aivan vahingoittumaton, isäni. Minä näin heidät aivan läheltä."
"Jumala olkoon hänelle ja meille armollinen!" huudahti lähetyssaarnaaja epätoivoisesti.