Toisella puolen olivat sanat: "Terveisiä herra Quartermainille.
Neuvottelija tuo korin mukanaan, joten herra Quatermain saa liljan."
Lukiessani nuo sanat, jotka tuo urhoollinen tyttönen oli kirjoittanut uhkaavasta kamalasta vaarasta huolimatta, kihosivat kyyneleet silmiini. Miten urhea hän olikaan, tuo suloinen lapsi! Tilanne, johon hän oli joutunut, olisi voinut saattaa vahvimmankin miehen suunniltaan. Vannoin kerran vielä sydämessäni, ettei tyttö saisi kuolla, jos minä voisin hänet pelastaa vaikkapa uhraamalla oman henkenikin.
Nyt alkoi kiihkeä neuvottelu. Toistin äskeiset sanani ja lisäsin, ettei päätöstäni voinut mikään peruuttaa, ellei muuta pelastuksen keinoa keksitty. Herra Mackenzie kielsi jälleen jyrkästi ja Curtis ja Good vannoivat kuolevansa kanssani, jos pysyisin päätöksessäni.
"On aivan välttämätöntä", sanoin minä vihdoin, "että jotakin yritetään ennen auringon nousua."
"Kutsutaan kokoon saatavilla olevat miehet ja isketään kuin vimmatut roistojen kimppuun, kävi miten kävi", sanoi Curtis.
"Aivan niin", huudahti Umslopogaas zulujen kielellä; "puhut kuin mies, Incubu. Ehdotuksesi hyväksytään heti. Onhan kysymys vain kahdestasadasta viidestäkymmenestä masai-koirasta! Montakos meitä onkaan? Tuolla päälliköllä (Mackenziella) on parikymmentä miestä ja sinulla, Macumazahn, viisi; viisi valkoista miestä — siis kaiken kaikkiaan kolmekymmentä. Kuulehan nyt tarkoin, mitä sanon Macumazahn, joka olet sodan tuttu vanhastaan. Tyttönen kirjoitti, että masait huvittelevat ja syövät paljon lihaa tänä iltana. Juhlikoot vain, sillä omia hautajaisiaanhan he viettävätkin! Mitä sanoi tuo koira, jonka toivon tapaavani ennen päivän koittoa? Ettei hän pelkää hyökkäystä, koska meitä on niin vähän. Tunnetko kiviaitauksen, johon hän on leiriytynyt miehineen? Minä näin sen aamulla ja se on tämmöinen." Hän piirsi maahan soikean ympyrän. "Tässä on suuri sisäänkäytävä, joka on nyt kokonaan piikkipensaikon sulkema, ja jyrkkä rinne on aivan sen edessä. Incubu, sinä ja minä asetumme käytävän suulle ja minä vannon, ettei sen kautta pääse kukaan elävänä ulos, vaikka pyrkijöitä olisi satakin.
"Katsohan nyt; me käymme heidän kimppuunsa näin. Lähdemme liikkeelle heti kun tähdet alkavat himmetä — ei ennemmin, sillä pimeässä emme voi tapella, eikä myöhemminkään, sillä silloin he alkavat herätä ja huomaavat hankkeemme — ja Bougwan hiipiköön kymmenen miehen kera rakennuksen toisessa päässä olevalle kapealle sisäänkäytävälle. Tapettuaan siellä olevan vahdin, mikäs on suoritettava niin hiljaa, ettei hiirenhiiskaustakaan saa kuulua, heidän pitää odottaa toiminnan hetkeä. Incubu, minä ja tuo leveärintainen wakwafi — hän on urhoollinen mies — hiivimme isolle sisäänkäytävälle, jonka molemmin puolin me asetumme väijyksiin vahdin surmattuamme. Jäljelläolevat kuusitoista miestä jaamme kahteen ryhmään, joista toinen asettuu sinun johdollasi ketjuun aitauksen oikealle puolelle ja toinen 'rukoilijamiehen' (Mackenzien) johdolla aitauksen vasemmalle. Teillä pitää olla kaikilla pyssyt ja kun sinä, Macumazahn, möräät kuin sonni, alkavat kaikki murhaavan tulen nukkuvain laumaan, mutta varokaa lasta! Silloin kiljaisee Bougwan miehineen sotahuudon ja karkaa joukkoineen muurin yli aitaukseen. Kiljunta, pyssyjen pauke, kuolevien voihkina ja Bougwanin joukon hyökkäys yllättävät kokonaan nuo ruoan, juoman ja unen raskauttamat masai-soturit, jotka silloin pakkautuvat laumassa suurelle sisäänkäytävälle, jonka suulla Incubu, minä ja wakwafi olemme väijyksissä. Käytävään tunkeutuvaan joukkoon on laskettava lyijyä aivan kaatamalla, ja niistä, jotka pelastuvat luotisateesta, pidämme me kyllä huolen. Tämä on minun suunnitelmani, Macumazahn; jos sinulla on parempi, niin sano."
Selitin toisille tarkoin tämän ehdotuksen, jonka kaikki heti mielihyvällä hyväksyivät voimatta kyllin ihmetellä tuon vanhan zulun neuvokkuutta. Umslopogaas olikin taitavin sotapäällikkö, mitä milloinkaan olen tavannut. Hänen suunnitelmaansa noudattaen me saatoimme toivoa hyökkäyksemme menestyvän, vaikka aikeemme olikin vihollisen moninkertaiseen ylivoimaan nähden epätoivoisen uhkarohkea.
"Umslopogaas, sinä vanha leijona", lausuin minä sydämellisesti, "sinä tiedät aina miten ja milloin on iskettävä."
"Niin, niin, Macumazahn", vastasi hän, "minä olenkin ollut soturi neljäkymmentä vuotta ja olen ollut monessa leikissä mukana. Saanpa taaskin kerran tapella oikein miehen lailla. Minä vainuan verta, Macumazahn — minä vainuan verta."