"Ah, ystäväni", virkkoi hän huomatessaan minun katselevan hänen vyötänsä, "katselette minun leikkuuveistäni. Ajattelin, että se voisi olla hyväkin käsirysyyn joutuessamme. Monta porsasta olen sillä pistänyt."
Kaikki miehet olivat jo ylhäällä ja pukeutuivat. Minä vetäisin teräspaidan päälle kevyen takin voidakseni sälyttää taskut täyteen panoksia ja vyötin revolverin vyölleni. Good teki samoin, mutta Curtis veti ylleen vain teräspaitansa, painoi lakin päähänsä ja pani kevyet kengät jalkoihinsa, niin että hänen jalkansa olivat paljaat polvista nilkkoihin. Revolverin hän vyötti teräspaidan päälle.
Umslopogaas oli sillä aikaa koonnut miehet tuon suuren puun alle ja tarkasti nyt huolellisesti jokaisen asestuksen. Viime hetkessä teimme suunnitelmaan pienen muutoksen. Kävi nimittäin ilmi, että kaksi miestä, jotka oli määrätty ampujien ketjuun, olivat vain aniharvoin käsitelleet ampuma-aseita, mutta olivat sen sijaan taitavia keihäsmiehiä. Heille annettiin luodikkojen sijaan terävät masai-malliset keihäät ja suuret kilvet ja käskettiin mennä Curtiksen, Umslopogaasin ja wakwafin kanssa aitauksen isolle sisäänkäytävälle, sillä olimme asiaa tarkemmin tuumittuamme käsittäneet, että kolmen miehen olisi mahdotonta pitää puolensa tuolla verraten leveällä aukolla.
VII.
HIRVEÄ TAISTELU.
Sitten me odottelimme yön pimeydessä hiljaa kuin hiiret lähdön hetkeä. Tuo pitkän pitkä neljännestunti oli luullakseni yrityksemme hermoja koettelevin kohta. Olen kerran ollut katsomassa, kun eräs kuolemaantuomittu rikollinen hirtettiin juuri aamun sarastaessa, ja kaamea tunnelma, joka oli vallannut minut tuomion täytäntöönpanon hetkeä odotellessani, muistutti suuresti tämän odotuksen jännitystä. Miesten juhlallisen vakavat kasvot, heidän hiljaiset kuiskauksensa, Curtiksen miettiväinen leveäteräisen tapparansa tarkastelu ja Goodin yhä uudistuva monokkelin puhdistus ilmaisivat kaikkien olevan mitä suurimmassa jännityksessä. Tuli ehdottomasti ajatelleeksi, että tunnin kuluttua saatoimme kaikki olla iankaikkisuudessa. Vain Umslopogaas oli kaikesta päättäen aivan rauhallinen. Hän nojasi tapansa mukaan peloittavaan tapparaansa ja pisti silloin tällöin pienen hyppysellisen väkevää nuuskaa nenäänsä. Hänen rautaisia hermojaan ei voinut mikään järkyttää.
Kuu oli jo kauan lähennellyt taivaanrantaa ja vihdoin se katosi metsän taakse jättäen meidät synkkään pimeyteen. Itäinen taivas oli hiukan vaaleampi ennustaen päivän pian koittavan.
Herra Mackenzie katsoi kelloonsa koettaen samalla rauhoittaa nyyhkyttävää puolisoaan, joka oli tarttunut hänen käteensä.
"Kaksikymmentä vailla neljä", sanoi hän, "me hyökkäämme kaksikymmentä yli, jolloin pitäisi olla kyllin valoisa. Ehkä on parasta, että kapteeni Good lähtee liikkeelle miehineen, sillä hänellä on hiukan pitempi matka kuin meillä."
Good tunki monokkelin silmäänsä, nyökkäsi meille hilpeästi, tervehti kohteliaasti rouva Mackenzieta rautalakkiaan kohottaen ja lähti miehineen määrätylle paikalleen, johon päästäkseen hänen täytyi joukkoineen tehdä melkoinen kierros.