Kun kaikki olivat poistuneet, kumartui Nyleptha meihin päin ja ilmaisi suloisesti hymyillen liikkein ja sanoin haluavansa kiihkeästi saada tietää, mistä me oikein tulimme. Selitys oli vaikea, mutta minäpä keksin keinon. Otin taskustani muistikirjan ja piirsin siihen mahdollisimman hyvin järven ja tuon maanalaisen joen kartan, ja saatuani piirroksen valmiiksi minä astuin esiin ja ojensin kyhäykseni hänelle. Hän ymmärsi selitykseni heti ja taputti iloissaan käsiään. Sorais katseli myöskin karttaani ja asianlaita näytti selviävän hänellekin.
Sitten Nyleptha otti kynäni ja tutkittuaan sitä hetkisen lapsellisen uteliaasti hän piirsi sarjan kuvia, joista ensimmäinen esitti häntä itseään toivottamassa tervetulleeksi mieshenkilöä, joka oli erehdyttävästi Curtiksen näköinen. Toinen kuva esitti kuolevaa virtahevosta ja rannalla seisovaa henkilöä, joka kauhuissaan kohotti kätensä taivasta kohti. Näimme heti, että mies oli Agon, ylimmäinen pappi. Kolmannessa kuvassa oli kaamea tulirovio, johon sama Agon työnsi meitä peloittavalla hangolla.
Tämä kuva sai minut kauhistumaan, mutta minä tyynnyin hieman, kun hän suloisesti nyökäten piirsi vielä yhden, joka esitti kahta naista, jotka miekka kädessä suojelivat erästä miestä. Mies oli jälleen ihmeellisesti Curtiksen näköinen ja toinen nainen oli Nyleptha itse ja toinen hänen sisarensa Sorais. Tämä oli koko ajan tarkastellut meitä — etenkin Curtista — sangen tutkivasti ja nyökkäsi nyt meille rohkaisevasti osoittaen siten olevansa yhtä mieltä sisarensa kanssa. Nyleptha nousi ja ilmoitti kädenliikkeillä, että heidän täytyi poistua, mikä uutinen sai Curtiksen sangen murheellisen näköiseksi. Häntä lohduttaakseen — niin ainakin luulen — Nyleptha piirsi nousevan auringon kuvan, joka merkitsi, että me kohtaisimme heidät jälleen seuraavana päivänä, ja nyökäyttäen päätään hän ojensi kätensä Curtikselle, joka suuteli sitä kunnioittavasti. Sorais, jota Good oli tarkastellut herkeämättä koko "haastattelun" ajan, ojensi kätensä hänelle, mutta katseli koko ajan Curtista. Olen iloinen sanoessani, etten joutunut lainkaan osalliseksi näistä kohteliaisuuksista. Minulle ei kumpikaan ojentanut kättään suudeltavaksi.
Sitten Nyleptha kääntyi erään sotilaan puoleen, joka kaikesta päättäen oli henkivartijajoukon johtaja, ja antoi hänelle muutamia lyhyitä ja täsmällisiä määräyksiä, minkä tehtyään hän poistui nyökäten meille hymyillen ja samalla hieman keimailevastikin. Sorais ja suurin osa vartiostoa seurasivat häntä.
Kuningatarten mentyä tuli upseeri, jota Nyleptha oli puhutellut, luoksemme ja vei meidät monien käytävien läpi suureen matoilla ja kallisarvoisilla seinäverhoilla ylellisesti sisustettuun huoneeseen, jota korkeasta katosta riippuvat, kirkkaasti palavat, pronssiset lamput valaisivat, sillä oli jo hämärä. Ympärillä oli sarja pienempiä huoneita, jotka annettiin käytettäväksemme, ja huolehdittuaan kaikesta, mitä tarvitsimme, poistui upseeri kunnioittavasti kumartaen. Suuren huoneen keskellä oli pöytä, jolle oli katettu runsas ateria. Hedelmiä oli monta lajia ja kallisarvoisista kullalla silatuista norsunluumaljoista juotiin hienoa viiniä, jota valppaat mies- ja naispalvelijat kaatelivat saviruukuista. Kaiken lisäksi oli pöytä kaunistettu ihanasti tuoksuvilla kukilla, joita mielihyvällä katselimme, ja jostakin edempää kantautuivat kuuluviimme luutun hopeanheleät näppäykset.
Olimme sanalla sanoen joutuneet maalliseen paratiisiin, jonka ihanuutta vain tuon inhoittavan ylimmäisen papin uhkaus häiritsi. Hänhän tahtoi polttaa meidät elävältä. Mutta olimme niin väsyneet matkan rasitusten jälkeen, ettemme jaksaneet tehdä mitään suunnitelmia, kun ylellinen ateria oli syöty, ilmoitimme me haluavamme mennä levolle. Meille osoitettiin kullekin oma huone, mutta me sijoituimme kahteen, minä ja Good toiseen ja Curtis ja Alphonse toiseen, sillä me emme halunneet olla kaukana toisistamme. Kaikkien yllätysten varalta asettui Umslopogaas vielä tapparoineen suureen huoneeseen, makuusuojiimme johtavien, raskailla verhoilla suljettujen sisäänkäytävien lähelle, ja vietti siellä koko yön. Mielestämme oli turvallisinta nukkua teräspaidat yllämme ja muut vaatteet riisuttuamme me heittäysimme mataloille, mukaville vuoteille pehmoisten silkkipeitteiden alle.
Olin juuri torkahtamaisillani, kun Good havahdutti minut.
"Toden totta, Quatermain", sanoi hän, "oletko milloinkaan nähnyt semmoisia silmiä?"
"Silmiä!" haukottelin minä; "mitä ihmeen silmiä?"
"Kuningattaren tietysti! Soraiksen, tahi mikä hänen nimensä nyt on."