Temppeli, joka on korkealla kukkulalla, on rakennettu auringonkukan muotoon. Keskellä on valtava kupukattoinen halli, johon liittyy kaksitoista kullekin vuoden eri kuukaudelle pyhitettyä sivurakennusta, joissa on suurmiesten muistopatsaita. Suuri keskushalli on kolmesataa jalkaa ympärimitaten ja kuvun kohdalta noin neljänsadan jalan korkuinen ja siitä säteiden tavoin erkanevien sivurakennusten pituus on sataviisikymmentä ja korkeus kolmesataa jalkaa, niin että ne liittyvät keskushalliin aivan kuin auringonkukan terälehdet kukan korkeampaan keskustaan. Keskusalttarista jokaisen sivurakennuksen päähän on siis noin kolmesataa jalkaa ja koko rakennus on niin ollen kuusisataa jalkaa läpimitaten.
Seinät ovat puhtainta valkoista marmoria, joka on hiottu kuvastinkirkkaaksi, ja koko rakennus on Siintävän kaupungin punertavaan graniittiin verraten kuin säihkyvä koriste tumman naisen otsalla. Kupu ja sivurakennusten katot on katettu kokonaan kultalevyillä ja jokaisen sivurakennuksen päädyn harjalla on kultainen, siivekäs olento pasuuna kädessään. Kukin lukija kuvitelkoon mielessään ihmeellisen näyn, kun auringon säteet heijastuvat noista kultaisista katoista välähtelevien tulisäiläin lailla. On kuin tuhat häikäisevää valkeata palaisi valkoisella marmorialustalla ja heijastus näkyy selvästi korkeimmille vuorille sadankin penikulman päähän.
Näky on ihmeellinen, jonka vertaista ei maailmassa liene toista, ja vaikutusta kohottaa vielä se, että temppelin ympärille on istutettu sadanviidenkymmenen jalan levyinen vyöhyke uhkeita auringonkukkia, jotka olivat juuri puhjenneet täyteen kukkaan.
Tämän ihmeellisen rakennuksen sisäänkäytävä oli pohjoispuolella kahden sivurakennuksen välissä ja sen edessä oli pronssinen portti. Ovet olivat marmorista ja koristetut kaunein vertauskuvallisin veistoksin ja kultasilauksin. Sisäpuolella oli vielä toiset ovet, jotka oli laitettu oviaukkoa peittämään, joka olisi muuten rumentanut seinien kimmeltävän sileyden ja eheyden. Keskialttarin luota on näky kaunein mitä voi kuvitellakaan. Olette aivan pyhäkön keskellä ja yllänne kaartuu temppelin huimaavan korkea marmorinen kupu, jonka kauniit kaaret muistuttavat hieman Lontoon Pyhän Paavalin kirkkoa. Kuvun korkeimmassa huipussa on aukko, josta kirkas valo tulvii temppeliin valaisten kultaisen alttarin. Itäisellä ja läntisellä seinällä on kaksi muuta alttaria, joiden yläpuolelta tunkeutuva valo karkoittaa hämärän kokonaan. Salaperäiset sivurakennukset aukenevat joka suuntaan ja jokaista valaisee katosta tunkeutuva kirkas valonsäde. Niiden hiljaisesta ja salaperäisestä hämärästä häämöttävät manalle menneiden vainajien muistopatsaat.
Hermojanne värähdyttää selittämätön kammo, samalla kun tuo suurenmoinen näky melkein lumoaa teidät ikäänkuin katselisitte Kenian auringon kultaamaa lumihuippua. Käännytte katsomaan kultaista keskialttaria, jolla aina lepattaa vähäinen, kalpea liekki, vaikka ette sitä nyt näekään. Alttari, joka on marmoria ja kokonaan kullalla katettu, on noin kolmekymmentäkuusi jalkaa ympärimitaten ja neljä jalkaa korkea, ja ylimpänä on jättiläismäistä liljaa muistuttava kukka, jonka suuret terälehdet ovat kullasta. Kun auringonsäteet keskipäivällä valaisevat alttarin, aukeaa kukka hetkeksi, jolloin siihen kätketty salaisuus ilmestyy kaikkien nähtäväksi. Säteen kadottua sulkeutuu kukka avautuakseen jälleen seuraavana päivänä auringon sitä hyväillessä.
Eikä siinä kaikki. Alttarin etelä- ja pohjoispuolella on puoliympyrässä säännöllisin välimatkoin kymmenen kultaista enkeliä tahi siivellistä naisolentoa. Ne seisovat alaspainunein päin kasvot siipien varjossa ja koko asento ilmaisee syvintä kunnioitusta. Vielä on mainittava, ettei lattia ole kauttaaltaan marmoria. Keskusalttarin itäpuolella ja molempien sivualttareiden edessä oli lattia kiiltävästä kuparista.
Itäisellä ja läntisellä seinällä olevat alttarit olivat aivan yhtäläiset, mutta paljon vaatimattomammat. Ne ovat myöskin kullasta ja kaksi kultaista siivekästä olentoa seisoo niiden kummallakin puolella. Niillä palava pyhä tuli ei saa milloinkaan sammua ja seinään niiden yläpuolelle on marmoriin upotettu kaksi sädehtivää kultajuovaa, jotka ovat kuin auringon säteet, ja niiden keskellä, jossa kolmannen säteen pitäisi olla, on seinässä korkea ja kapea, ulospäin laajeneva aukko. Nousevan auringon ensimmäiset säteet tunkeutuvat itäisestä aukosta pyhättöön, koskettavat keskusalttarin kultaista kukkaa ja valaisevat kirkkaasti läntisen alttarin. Auringon laskiessa viivähtävät sen viimeiset säteet hetkisen itäisellä alttarilla ennenkuin yön tumma verho kattaa maan. Paitsi näitä kolmea alttaria ei tuossa suuressa huoneessa ole mitään muita esineitä tahi koristuksia, mikä minun mielestäni vain kohottaa paikan suurenmoisuutta ja juhlallisuutta.
Semmoinen on tuo ihmeellinen ja kaunis rakennus lyhykäisesti kuvattuna, jonka yksinkertaisuus vain kohottaa sen mahtavuutta. Kun minä vertaan sitä Euroopan kirkkoarkkitehtien monenlaisiin ja joutavanpäiväisillä koristeilla kaunistettuihin tuotteisiin, niin minun täytyy sanoa, että meidän sangen korkealle kehittyneellä rakennustaiteellamme olisi oppimista Zu-Vendis-maan suurilta mestareilta. Astuessani tuohon pyhättöön ja katseltuani hetkisen ympärilleni minulta pääsi huudahdus, että "täällähän tulisi kissakin uskonnolliseksi". Lause tuntunee hyvinkin arkipäiväiseltä tässä yhteydessä, mutta ehkä se kuvaa mielentilaani paremmin kuin mitkään muotokauniit purkaukset.
Erään papin johtama soturijoukko oli meitä vastassa temppelin portilla ja meidät vietiin erääseen sivurakennukseen, jossa saimme olla ainakin puolituntia. Pidimme lyhyen neuvottelun ja käsittäen olevamme suuressa vaarassa me päätimme myydä henkemme mahdollisimman kalliisti, jos vain kimppuumme hyökättäisiin. Umslopogaas ilmoitti haluavansa mielihyvällä koetella Inkosi-kaasin terää ylimmäisen papin Agonin kunnianarvoisaan kalloon. Ilmeisesti oli jotakin erikoista tekeillä, sillä kuulimme temppeliin virtaavan paljon kansaa ja meillä oli kaikilla aavistus, että meillä oli päivän tapahtumissa tärkeä osa.
Samalla voin sanoa, että joka päivä uhrataan auringolle polttouhrina joku eläin, viljaa tahi hedelmiä. Juhlameno tapahtuu puolipäivän aikaan, jolloin aurinko valaisee keskusalttarin, ja kun Zu-Vendis-maa on jotakuinkin päiväntasaajan lähellä, sattuu tuo hetki jokseenkin kello kahdentoista vaiheille. Tänään piti uhritoimituksen tapahtua minun laskujeni mukaan kahdeksan minuuttia yli kaksitoista.