Minä en inhoa mitään niin kuin torakoita, ja kääntyen ympäri minä sieppasin istuimelta tyynyn ja heitin sen ovelle pakenevaa tyttöä kohti. Kuvailkaa siis kauhuani, kun ovi samassa aukeni ja Nyleptha astui huoneeseen kaksi henkivartijaa mukanaan. Heittoa ei voinut peruuttaa (tyyny pyyhkäisi kypärin toiselta soturilta), mutta minä koetin olla mahdollisimman viattoman näköinen, niinkuin en olisi tyynyä milloinkaan nähnytkään. Good lopetti huokailunsa ja alkoi hoilaten lukea kirjaansa ja Curtis vihelsi pitkään nousten synkännököisenä paikaltaan. Tyttöraukat olivat aivan sanattomat hämmästyksestä.
Entä Nyleptha! Hän pysähtyi ovelle karahtaen ensin hehkuvan punaiseksi ja muuttui sitten kuolonkalpeaksi.
"Soturit", sanoi hän rauhallisesti, "surmatkaa tuo nainen", ja hän osoitti tyttöä, joka oli opettanut Curtista.
Miehet kuulivat kyllä käskyn, mutta epäröivät.
"Totteletteko vai ette?" kysyi kuningatar jälleen yhtä kylmästi.
Silloin he lähestyivät tyttöä keihäät koholla. Curtis oli kuitenkin ehtinyt toipua hämmästyksestään ja astui esiin huomatessaan, että kohtaus oli muuttumaisillaan kaameaksi murhenäytelmäksi.
"Takaisin!" karjaisi hän vihaisesti asettuen säikähtyneen tytön eteen ja jatkoi kuningattareen päin kääntyen:
"Hävetköön semmoinen hallitsija, joka tahtoo vuodattaa viatonta verta.
Tyttöä et tapa!"
"Sinulla on epäilemättä syysi, miksi koetat häntä puolustaa!" tiuskaisi Nyleptha. "Ethän kunnian miehenä voisi muuta tehdäkään. Mutta minä sanon, että hänen täytyy kuolla", ja hän polki pientä jalkaansa suunniltaan raivosta.
"Hyvä on", vastasi Curtis; "sitten kuolen minä hänen kanssansa. Olen nöyrin palvelijasi, oi kuningatar; tee minulle mitä ikinä tahdot", ja kunnioittavasti kumartaen hän katseli kirkkailla silmillään kuningatarta suoraan silmiin.