Agon vaikeni viimein ja Nyleptha valmistautui vastaamaan, mutta ennenkuin hän ehti mitään sanoa, kumartui Sorais hänen puoleensa ja sanoi kuiskaten mutta kuitenkin niin kovasti että minä kuulin: "Punnitse tarkoin vastauksesi, sisareni, sillä meidän valtaistuimemme voivat olla sanojesi varassa."
Nyleptha ei sanonut siihen mitään ja hiukan hartioitaan kohauttaen ja omituisesti hymyillen Sorais nojautui tuoliinsa.
"Minulle on todellakin tapahtunut suuri kunnia", lausui Nyleptha sitten rauhallisesti, "kun minulle on ehdotettu avioliittoa, jonka tekin, Agon, olisitte valmis siunauksellanne vahvistamaan. Minusta tuntuu aivankuin olisitte jo vihkinyt meidät, ennenkuin morsian on ehtinyt sanoa sitä tahi tätä. Nasta, minä kiitän sinua ja tahdon muistaa sanasi, mutta en aio vielä mennä naimisiin. Avioliitto on malja, jonka maun tietää vasta sitten kun on siitä maistanut. Minä kiitän sinua vielä kerran", ja hän nousi kuin mennäkseen.
Nastan kasvot mustuivat raivosta, sillä hän käsitti sanojen merkitsevän sitä, että hän oli saanut auttamattomasti rukkaset.
"Kiitän kuningatarta hänen armollisista sanoistaan", vastasi hän vaivoin hilliten kiukkunsa ja ollen kaikkea muuta kuin kiitollisen näköinen. "Kätken ne sydämeni sisimpään sopukkaan. Minulla on vielä toinenkin pyyntö. Ehkä kuningatar suvaitsee antaa minulle luvan lähteä pohjoiseen omaisteni luokse odottelemaan, kunnes kuningatar suvaitsee vastata kosintaani joko myöntävästi tai kieltävästi. Ehkä", jatkoi hän ivallisesti, "kuningatarta huvittaisi tulla jonkun kerran vierailemaan luokseni noiden muukalaisten keralla", ja hän loi meihin synkän katseen. "Vuoristo, jossa asun, on tosin karu ja köyhä, mutta minulla on siellä kolmekymmentätuhatta soturia teille tervetuloa toivottamassa. Ja me vuoristolaiset olemme vakaata väkeä."
Puhetta, joka oli selvä kapinanjulistus, kuunneltiin syvän hiljaisuuden vallitessa, mutta Nyleptha, joka oli sävähtänyt hehkuvan punaiseksi, vastasi ylpeästi ja säkenöivin silmin:
"Ole huoletta, Nasta. Minä tulen varmasti näiden muukalaisten ylimysten keralla sinua tervehtimään, ja jokaista vuoristolaistasi vastaan, jotka sanovat sinua prinssiksi, minä tuon kaksi aavikkosoturia, jotka sanovat minua kuningattareksesi, ja sittenpähän nähdään, kumpi rotu on sitkeämpi. Näkemiin siis!"
Torvet toitahtivat ja kuningatarten poistuttua hajausivat hämmästyneet läsnäolijatkin kiireesti ja pelokkaasti keskustellen. Raskain mielin minäkin astelin asuntoomme, sillä verinen kansalaissota näytti olevan välttämätön.
Pari viikkoa kului aivan rauhallisesti. Curtis ja Nyleptha kohtasivat harvoin ja koettivat kaikin mahdollisin keinoin pitää hellän suhteensa salassa, mutta siitä huolimatta alkoi kaupungissa liikkua heistä mitä erilaisimpia huhuja, joiden alkuperää oli mahdoton saada selville.