"Huomasin heti sanoneeni jotakin kamalaa ja katsahdin ylös nähdäkseni sanojeni vaikutuksen. Hän kavahti seisoalleen salamoivin silmin ja hänen kasvonsa olivat kuolonkalpeat. Sanojani seurasi kaamea hiljaisuus. Kerran hän katsahti pöydälle, jossa oli tikari, ja sitten minuun niinkuin hän olisi aikonut heti surmata minut ja vihdoin hän lausui yhden ainoan sanan:
"'Mene!'
"Minä lähdin ja olin iloinen päästessäni hänen luotaan ja tässä olen. Anna minulle vielä kulaus viiniä, vanha veikko, ja sano, mitä minun nyt on tehtävä."
Pudistin päätäni, sillä asia oli todellakin vakava. Mieleeni muistuivat sanat, ettei helvetin lieskakaan ole niin raivoisa kuin loukattu nainen, etenkin kun nainen on kuningatar ja Soraiksen kaltainen. Pelkäsin pahinta ja olin levoton henkilökohtaisen turvallisuutemmekin takia.
"Asiasta on heti ilmoitettava Nylepthalle", vastasin minä, "ja on ehkä parasta, että minä menen hänen puheilleen, sillä sinun kertomustasi hän voisi epäillä."
"Kuka on tänä iltana hänen henkivartijainsa päällikkö?" jatkoin minä.
"Good."
"No hyvä, Nylepthalle ei voi vielä mitään pahaa tapahtua. Älä ole lainkaan hämmästyneen näköinen. Minä olen varma, ettei Sorais vääjää mitään. Asiasta täytynee luultavasti ilmoittaa Goodille."
"Mahtaakohan olla tarpeellista!" huokaisi Curtis. "Hänhän on korvia myöten rakastunut Soraikseen, joten se olisi kova isku miesparalle."
"Niinpä kylläkin. Ehdimmehän puhua hänelle asiasta myöhemminkin. Minä voin panna pääni pantiksi, että Sorais liittyy nyt Nastaan, joka väijyy pohjoisessa, ja tässä syttyy sota, jonka vertaista ei ole Zu-Vendis-maassa vielä nähty. Katsos tuonne", ja minä osoitin kahta hovilähettiä, jotka samassa ilmestyivät Soraiksen puolelta. "Noilla miehillä on tärkeitä uutisia."