Siepaten kaukoputken käteeni minä riensin Curtiksen kanssa pieneen näkötorniin, joka oli huoneidemme yhteydessä, ja aloin tarkastella ympäristöä. Toinen lähetti kiiruhti temppeliä kohti mennen epäilemättä ylimmäisen papin Agonin puheille, mutta toista en nähnyt. Hetkisen kuluttua minä kuitenkin keksin erään ratsastajan, joka karkuutti täyttä laukkaa kaupungin pohjoista porttia kohti. Katselin miestä tarkemmin ja tunsin hänet pian toiseksi lähetiksi.
"Sorais on todellakin tarmokas nainen", sanoin minä. "Hän toimii heti ja aikoo iskeä äkkiä ja lujasti. Olet loukannut häntä, poikaseni, ja monen miehen veri on vuotava, ennenkuin tahra on huuhdottu pois. Sinua hän säälii kaikista vähimmän, jos hän vain saa sinut kynsiinsä. Minä menen nyt Nylepthan luo. Ole sinä täällä, vanha veikko, ja koeta tyyntyä, sillä minä voin sanoa sinulle, ettet ole milloinkaan tarvinnut mielenmalttiasi enemmän kuin nyt. Olen eläissäni ollut monessa liemessä mukana enkä luule nytkään erehtyväni."
Pääsin heti kuningattaren puheille. Hän odotteli Curtista eikä ollut juuri mielissään nähdessään minun mahonginruskeat kasvoni lemmittynsä uljaiden piirteiden asemesta.
"Mikä herraani vaivaa, Macumazahn", kysyi hän, "kun hän ei tule luokseni? Onko hän sairas?"
Sanoin hänen voivan hyvin ja kerroin sitten muitta mutkitta asiani alusta loppuun saakka. Nyleptha raivostui aivan suunniltaan ja oli vihassaan entistä suloisempi.
"Kuinka sinä uskallat tulla kertomaan minulle sellaista", tiuskaisi hän. "Se on valhe, että minun herrani rakastaa sisartani Soraista."
"Anna minulle anteeksi, oi kuningatar", vastasin minä nöyrästi, "mutta niin en sanonut. Minä kerroin, että Sorais rakastaa lemmittyäsi."
"Älä siinä turhia saivartele, niinkuin se ei olisi aivan sama asia. Toinen antaa ja toinen ottaa ja molemmat ovat yhtä syylliset. Kuinka minä vihaan sinua, Sorais. Mutta Sorais on kuningatar ja sisareni eikä hän olisi voinut langeta niin syvälle, ellei ystäväsi olisi viekoitellut häntä. Ah, kuinka kavalia miehet ovatkaan! Runoilija on aivan oikeassa sanoessaan, että mies on kuin käärme, jonka paljas kosketuskin on myrkyllinen ja jota ei kukaan voi pidellä."
"Huomautus on erinomainen, oi kuningatar", sanoin minä, "mutta minusta tuntuu kuin olisit lukenut väärin runoilijan sanat. Nyleptha, sinä tiedät aivan hyvin, ettei puheissasi ole vähintäkään perää, eikä nyt ole aika hassutella."
"Kuinka sinä uskallat! Kuinka sinä uskallat!" huusi hän polkien jalkaansa. "Onko minun petollinen herrani lähettänyt sinut loukkaamaan minuakin? Mikä sinä luulet olevasi, muukalainen, että tohdit puhua tällä tavoin minulle, kuningattarelle? Kuinka sinä uskallat?"