"Hyvä on", sanoi hän. "Olen vahva ja jalkani ovat nopeat; ehkäpä ne jaksavat viedä minut niin kauas, ja jos pääsen tuon vuoren varjoon, niin ehkäpä löydät sieltä jonkun majan, johon voit kätkeä minut, Umslopogaas veljeni."
"Varmasti, sisareni", vastasi Umslopogaas. "Tie on pitkä, ja monet vaarat vaanivat yksin vaeltavaa tyttöä, jolla ei ole ruokaa eikä turvapaikkaa", ja puhuessaan hän ajatteli Zinitaa, sillä hän arvasi, ettei tämä rakastaisi Nadaa, vaikka Nada olikin vain hänen sisarensa.
"Taival on kuitenkin käveltävä ja vaarat voitettava", vastasi Nada hymyillen. "Muuta keinoa ei valitettavasti ole."
Umslopogaas kutsui luokseen Susi-Galazin ja kertoi tälle kaikki, sillä Galazi oli ainoa, johon hän empimättä luotti. Galazi kuunteli vaieten ja katseli ihmeissään tähtien himmeässä valossa Nadan viehättävää kauneutta. Kun kaikki oli kerrottu, sanoi hän vain, ettei hän lainkaan ihmetellyt, miksi halakazit olivat uhmanneet Dingaania ja aiheuttaneet oman tuhonsa. Omasta puolestaan hän ei ollut kuitenkaan tyytyväinen tilanteeseen, sillä kuolema ei ollut vielä kylläinen; sen tähti loisti aivan heidän edessään, ja hän viittasi Nadaan.
Nada värisi nuo pahaa ennustavat sanat kuullessaan ja Umslopogaas närkästyi, mutta Galazi ei peruuttanut sanojaan. "Olen puhunut, mitä sydämeni sanoo", vastasi hän.
Sitten he lähtivät etsimään ruumista, joka olisi tarkoitukseen sopiva, ja pian he löysivätkin, mitä hakivat, erään solakan ja kauniin tytön, jonka Galazi kantoi suureen luolaan. Siellä oli nyt vain kuolleita, jotka lepäsivät sikin sokin viimeistään untaan nukkuen.
"He nukkuvat rauhassa", sanoi Nada katsahtaen kaatuneisiin, "niin on suloista saada levätä."
"Sen saamme mekin pian kokea, tyttö", murahti Galazi, ja Nada värisi jälleen.
Tuo kuollut tyttö puettiin sitten soturin tamineisiin ja kannettiin luolan pimeimpään kolkkaan. Keihäs ja kilpi asetettiin viereen ja eräs kirveskansan kaatunut soturi kiskaistiin lähelle. Umslopogaas ja Galazi lähtivät nyt muka vahteja tarkastamaan kiertäen paikasta toiseen Nadan seuratessa heitä vartijana. Hänellä oli keihäs ja kilpi, jolla hän varjosti kasvojaan, ja selässä pieni mytty, jossa oli jauhoja ja kuivattua lihaa.
Vihdoin he saapuivat aukolle, josta karja oli ajettu sisään. Kivet oli raivattu pois, niin että nuo Nadan pyynnöstä säästetyt halakazit olivat saaneet paeta rauhassa ja esteettömästi, mutta nyt oli käytävä miehitetty yllätysten varalta. Umslopogaas huusi vartijasotureille, jotka tervehtivät häntä, mutta hän huomasi miesten olevan niin väsyksissä, että oli melkein sama, mitä heille sanoi, tahi mitä he näkivät. Hän meni edellä ja pian oltiin tasangolla aukon ulkopuolella.