Niin hän rukoili Umslopogaasia liikuttavan suloisella äänellä, ja
Umslopogaasin sydän värähti, vaikka hän ei aikonutkaan luovuttaa Nadaa
Dingaanille, niinkuin Baleka oli annettu Chakalle, saamaan ehkä lopulta
Balekan kohtalon.
"Niitä on paljon, Nada", sanoin hän, "joiden mielestä ei olisi mikään onnettomuus joutua päälliköistä ensimmäisen vaimoksi."
"Minun laitani on toisin", vastasi Nada. "Ei, ennen kuolen; omalla kädelläni surmaan itseni, jos niin tarvitaan."
Umslopogaas ihmetteli suuresti, miksi Nadalla oli sellaiset ajatukset avioliitosta, mutta ei ilmaissut mietteitään sanallakaan, virkkoipahan vain: "Sanopas nyt sitten, Nada, miten minä tästä selviän? Minun täytyy mennä Dingaanin luo niinkuin lupasin isälleni Mopolle, ja mitä minä sanon, kun Dingaan tiedustelee Liljaa, jota lähdin poimimaan ja jota hänen sydämensä halajaa? Mitä minä sanon torjuakseni päältäni Dingaanin vihan ja pelastaakseni henkeni?"
"Sano näin, veljeni", vastasi Nada hetkisen mietittyään: "Sano, että Lilja, joka oli pukeutunut soturiksi, sai erehdyksessä surmansa taistelussa. Miehistäsi ei tiedä kukaan, että olet löytänyt minut; näetkös, voittonsa hetkellä heillä on muutakin ajattelemista kuin tytöt. Suunnitelmani on tämä: lähdemme nyt tähtien valossa etsimään, kunnes löydämme jonkun kauniin tytön ruumiin, sillä taistelun kuumuudessa surmattiin epäilemättä naisiakin, ja puetamme sen soturin tamineisiin ja vedämme jonkun kaatuneen soturisi lähelle. Aamulla, kun on valoisa, näytät ruumista, jonka kätkemme johonkin synkkään pimentoon, ohimennen päälliköllesi ja sanot, että siinä lepää Lilja, jonka eräs soturisi iski kuoliaaksi. Miehen nujersit sitten vihan vimmassa tytön viereen. Näky ei herätä sen suurempaa mielenkiintoa kaikkien kaatuneiden keskellä, ja jos he sattumalta tarkastaisivatkin tyttöä lähemmin, ajattelisivat he, että kuolema on jo ehtinyt turmella piirteiden kauneuden. Siten voivat monet silminnäkijät vahvistaa selostuksesi oikeaksi ja Dingaan on uskova sanasi."
"Mutta miten sitten käy, Nada", kysyi Umslopogaas, "kun mieheni näkevät sinut vankein joukossa ja tuntevat sinut kauneudestasi? Onko tässä maassa sitten kaksi sinun laistasi Liljaa?"
"Minua ei tunneta, sillä minua ei nähdä toisten joukossa, Umslopogaas. Sinun täytyy toimittaa minut täältä jo tänä yönä. Pukeudun nuorukaiseksi ja kääriydyn peitteeseen, ja jos kohtaamme jonkun, niin kuka voi sanoa, että olen Lilja?"
"Entä minne aiot mennä, Nada? Kuollaksesiko? Täytyykö meidän sitten, kohdattuamme toisemme vuosien kuluttua, erota jälleen iäksi?"
"Missä sanoitkaan nykyisin asuvasi, veljeni? Erään Kummitusvuoren juurella, joka tunnetaan siitä, että sen huippu on vanhan naisen muotoinen, vai mitä? Neuvo minulle tie sinne."
Umslopogaas selitti tien tarkkaan ja Nada kuunteli vaieten.