Kaikki soturit sanoivat, ettei kukaan ollut nähnyt häntä. Silloin astui Galazi esiin ja puhui niin kuin he olivat Umslopogaasin kanssa edeltäpäin sopineet. Kun oli rynnätty luolaan, oli eräs hänen miehensä hyökännyt erään vihollissoturin kimppuun tappaakseen tämän, mutta juuri kun keihäs kohosi iskuun, oli tuo vihollissoturi pudottanut kilpensä ja rukoillut armoa, jolloin Galazi oli nähnyt, ettei hän ollutkaan mies, vaan nuori ja kaunis tyttö. Galazi oli huutanut soturille käskien jättämään tytön rauhaan, sillä olihan jyrkästi kielletty tappamasta naisia, mutta tuo verenvuodatuksesta ja voitonriemusta huumaantunut soturi oli karjaissut vastaan, että mies tahi nainen, mitä sillä oli väliä, kaikkien täytyi kuolla, ja tappanut tytön. Silloin oli Galazi raivoissaan kohottanut nuijansa ja iskenyt miehen hengettömäksi, ja pyysi nyt anteeksi, jos hän oli tehnyt väärin.
"Teit aivan oikein, veljeni", sanoi Umslopogaas.. "Menkäämme katsomaan tuota tyttöä. Ehkä se on Liljankukka ja onpa onnetonta, jos niin on, sillä minä en totisesti tiedä, miten selittää asian Dingaanille."
Joukko päälliköitä seurasi Umslopogaasia ja Galazia paikalle, johon tyttö ja eräs kaatunut kirveskansan soturi oli yöllä kannettu.
"Kaikki näkyy olevan niin kuin Galazi veljeni on kertonut", virkkoi Umslopogaas heilauttaen soihtua ruumiiden yläpuolella. "Tämä on epäilemättä Liljankukka, jonka tähden lähdimme tälle retkelle, ja tuo tuossa on Galazin mainitsema itsensä tapattanut hullu. Onneton paikka! Miten tämä nyt Dingaanille selitetään? Mutta minkäpä sille mahtaa; tyttö, joka oli kauneista kaunein, ei ole enää juuri katsomisen arvoinen. Menkäämme!" Ja hän kääntyi sanoen mennessään:
"Kietokaa tyttö häränvuotiin ja peittäkää suolalla; viemme hänet mukanamme!" Ja niin tehtiinkin.
"Niin ikävästi näkyy käyneen, isä", puuttuivat nyt päälliköt puheeseen, "mutta minkäpä sille enää mahtaa, tehtyä ei voi tekemättömäksi saada, ja Dingaanin täytyy olla ilman morsiantaan." Mies, joka oli ollut vahtipäällikkönä, kun Umslopogaas, Galazi ja eräs kolmas olivat kulkeneet holvikäytävän läpi, ei virkkanut sanaakaan, mutta hänellä oli siitä huolimatta omat ajatuksensa asiasta, sillä hänestä oli näyttänyt, että menijöitä oli kolme eikä kaksi. Hän oli sitäpaitsi ollut näkevinään, että tuo kolmas oli nuori, kaunis tyttö, sillä tämän mennessä oli hän nähnyt kilven takaa viehättävät kasvot ja naisen silmän välkähdyksen, silmän, joka oli suuri ja tumma muistuttaen hirveä. Hän pani myös merkille, ettei Bulalio kutsunut paikalle ketään vankeja toteamaan, oliko ruumis Lilja-tytön, ja sitäpaitsi oli Bulalio heiluttanut soihtua sinne tänne ruumiita katsellessaan — Bulalio, jonka käsi oli aina kaikista vakavin. Mies painoi kaikki nämä seikat tarkoin mieleensä unhottamatta mitään.
Kotimatkalla sattui vielä niin, isäni, että Umslopogaas julmistui kovin tuolle samalle miehelle, koska tämä oli koettanut anastaa itselleen erään toverinsa osan saaliista. Mies alennettiin ja menetti saalisosuutensakin, minkä johdosta, vaikka tuomio oli ollutkin aivan oikea, hän alkoi yhä enemmän ajatella tuota kolmatta, joka oli mennyt holvikäytävän läpi palaamatta takaisin ja joka oli hänestä näyttänyt nuorelta kauniilta naiselta. Silmätkin olivat olleet niin naiselliset.
Umslopogaas oli päättänyt marssia suoraan kuninkaan puheille Umgugunhdlovuun, mutta ennenkuin hän lähti liikkeelle, kysyi hän soturien kuullen Susi-Galazilta, tulisiko tämä mukaan, vai haluaisiko hän jäädä halakazien päälliköksi, mikä oli hänen syntyperäinen oikeutensa. Galazi vastasi naurahtaen, ettei hän ollut lähtenyt retkelle päällikkyyttä tavoitellakseen, vaan koston tähden. Halakazejahan oli jäänyt niin vähän jäljellekin, ettei heidän päällikkönään olo merkinnyt juuri mitään. Ja sitäpaitsi, lisäsi hän, olivat he, hän ja Umslopogaas, kasvaneet yhdessä kuin kaksi puuta, joiden juuret ovat toisiinsa punoutuneet, ja hän pelkäsi, että jos toinen kiskaistaisiin ylös ja istutettaisiin Swazi-maan multaan, kuihtuisivat molemmat; ainakin hän, Galazi, kuihtuisi, joka rakasti vain yhtä ihmistä ja eräitä susia.
Umslopogaas ei puhunut Galazin päällikkyydestä sen enempää, vaan antoi lähtömerkin. Hänellä oli mukanaan suuri karja-lauma ja paljon vankeja, nuoria naisia ja lapsia, tuliaislahjaksi Dingaanille, jonka suosion hän tahtoi saavuttaa ja jonka sydämen hän toivoi siten lepyttävänsä, kun hän ei tuonut sitä, jota Dingaan toivoi — Liljaa, kukkaisten kukkaa. Mutta ollen varovainen mies, joka ei juuri luottanut kuningasten ystävällisyyteen, Umslopogaas lähetti Zulu-maan rajalle tultuaan parhaan osan karjasta ja kauneimmat tytöt ja lapset kirveskansan hoiviin, Kummitusvuoren luo. Ja tuo entinen päällysmies ja nykyinen tavallinen soturi pani tämänkin mieleensä.
Istuin ja odottelin eräänä aamuna kuningasta Umgugundhlovussa, odottelin, vaikka Dingaan ei ollut virkkanut minulle sanaakaan eilispäivästä lähtien, ei hyvää eikä pahaa, kun olin sanonut hänelle, että hänen murhaamainsa valkoisten miesten verestä versoisi hänen oman kuolemansa kukka. Asianlaita oli nimittäin siten, isäni, että Umslopogaas saapui Umgugundhlovuun amaboonain murhaamisen jälkeisenä aamuna.