"Nytpä sitten alkaakin peli, jota minäkin osaan", vastasi Umslopogaas. "Hei, te kirveskansan soturit! Aiotteko sallia noiden merkittyjen rottain tappaa teidät?" ja hän viittasi Itkuntekijällä sotureihin, jotka olivat selvinneet hengissä roviosta, mutta joiden kasvoja tuli oli kärvennellyt.
Riveistä kajahti hillitön naurunrähäkkä, jota seurasi jymisevä huuto:
"Emme suinkaan, Bulalio!"
Soturit kääntyivät vihollisiinsa päin, ja kaikkialta kuului kilpien kuminaa.
Umslopogaas oli samassa miestensä luona, ja kuninkaan soturit hyökkäsivät eteenpäin täyttämään kuninkaan käskyä. Mutta silloin syöksyi Susi-Galazi kuninkaan eteen ja ärjäisi heilauttaen nuijansa korkealle:
"Seis!"
Huutoa seurasi haudanhiljaisuus, sillä kaikki näkivät, että Dingaanin pää oli nyt Vartijan synkässä ja uhkaavassa varjossa.
"On aivan turhaa uhrata kuolemalle niin monta miestä, kun yksikin riittää", huusi Galazi jälleen. "Jos näen keihään välähdyksenkään, niin Vartija putoaa siihen, jossa sen varjo nyt on, ja katso! maailmassa on yhtä kuningasta vähemmän. Yksi sana, kuningas!"
Dingaan katsahti tuohon edessään seisovaan rotevaan mieheen ja tunsi nuijan viileän varjon otsallaan. Hän alkoi vavista — mutta nyt pelosta ja kauhusta. "Menkää rauhassa!" sanoi hän.
"Hyvin sanottu, kuningas", virkkoi Galazi irvistäen ja vetäytyi hitaasti miestensä luo huudahtaen: "Ylistetty olkoon kuningas! Kuningas käskee lastensa poistua rauhassa!"