"Salliiko kuningas, että sanon kuninkaalle totuuden, ja saanko sitten levätä kuninkaan suojeluksessa?"
Soturi oli sama, joka oli ollut vahtipäällikkönä sinä yönä, jolloin kolme henkilöä meni holvikäytävän läpi ja vain kaksi palasi, sama mies, jonka Umslopogaas oli sitten alentanut tavalliseksi soturiksi.
"Puhu ja ole hyvässä turvassa", vastasi Dingaan.
"Oi kuningas", sanoi soturi, "korvasi on täytetty valheilla. Yönä, jolloin halakazit lyötiin, olin minä vahtipäällikkönä heidän luolavarustuksensa portilla. Yö oli hiljainen ja tähtikirkas ja minua alkoi jo väsyttää päivän rasitusten jälkeen, kun samassa kuulin askeleita ja portille ilmestyi kolme henkeä — Bulalio, Susi-Galazi ja eräs kolmas, joka oli pitkä ja solakka ja kantoi kilpeään korkealla — näin. He menivät nopeasti ohitseni, mutta tuon kolmannen vaippa hipaisi minua sysäytyen hiukan sivulle, ja vaipan alla ei ollut miehen rinta, oi kuningas, vaan naisen — naisen, joka oli melkein valkoinen väriltään ja sangen ihana. Ja vetäistessään vaipan paikoilleen tuo kolmas liikahdutti kilpeään. Kilven takana eivät olleet miehen kasvot, oi kuningas, vaan tytön — tytön, joka oli kuuta kauniimpi ja jonka silmät olivat tähtiä kirkkaammat. Portista meni kolme, mutta vain kaksi palasi, oi kuningas, ja kurkistaessani heidän jälkeensä minusta näytti, että tuo kolmas kiiruhti nopeasti ulkopuolella näkyvälle tasangolle juosten niinkuin tytöt juoksevat. Tiedustellessani vahtipäällikkönä elefantti Bulaliolta, mihin tuo kolmas oli joutunut, vastasi Bulalio, että heitä oli ollutkin vain kaksi. Vangeista ei sitäpaitsi käsketty ketään toteamaan, kuka tuo kuollut tyttö oli, mikä oli nyt myöhäistä, ja soturi, joka oli maannut kuolleena tytön vieressä, ei ollut saanut surmaansa Galazin nuijasta. Hänet oli eräs halakazi tappanut luolan ulkopuolella. Näin omin silmin hänen kaatuvan ja tapoinpa vielä hänen surmaajansakin. Ja vielä yksi seikka, oi sinä maailman valtias, arvokkaimmat vangit ja parhain karja eivät ole täällä, vaan Bulalion, kirveskansan päällikön suuressa kylässä. Olen puhunut, oi kuningas, koska sydämeni ei siedä valhetta. Olen sanonut sinulle totuuden, oi kuningas, niin että suojele sinä nyt minua noiden Susi-veikkojen raivolta, sillä he eivät tunne sääliä."
Petturin puhuessa oli Umslopogaas siirtynyt tuuma tuumalta aivan huomaamatta yhä lähemmäksi, kunnes hän olisi voinut ulottua mieheen keihäällä. Kukaan ei huomannut tätä, paitsi minä ja ehkä Galazikin, sillä kaikki tuijottivat Dingaanin kasvoihin kuin lähenevään myrskypilveen.
"Älä pelkää, soturi", sähähti Dingaan pyöritellen silmiään; "leijonan käpälä suojelee sinua, palvelijani."
Kuningas ei ollut ehtinyt sanoa sanottavaansa loppuun saakka, kun Umslopogaas ponnahti ääntä päästämättä petturin kimppuun. Umslopogaasin katse oli kauhea nähdä, kun hän iskeytyi paljain käsin mieheen kiinni vääntäen hirveällä voimallaan silmänräpäyksessä niskat nurin niinkuin lapsi taittaa kepakon. Kaikki kävi niin nopeasti, etten ehtinyt nähdä, mitä oikein tapahtui — kuulin vain ilkeän rasahduksen ja miehen hengetön ruumis lennähti korkeassa kaaressa Dinganin jalkojen juureen Umslopogaasin huudahtaessa kaikuvalla äänellä:
"Siinä on palvelijasi, kuningas! Totisesti saa hän nyt levätä suojeluksessasi!"
Sanoja seurasi syvä hiljaisuus, sillä kaikki olivat aivan tyrmistyneet pelosta ja hämmästyksestä. Olihan tapahtunut jotakin ennenkuulumatonta.
"Tappakaa hänet!" sähähti Dingaan vihdoin raivosta vavisten. "Tappakaa tuo koira ja kaikki hänen seuralaisensakin!"