Kaikki täytyi siis alkaa alusta, ja kävellessäni soturien keralla Kummitusvuorta kohti, minä ajattelin asiaa usein ja kiinteästi, puhumatta kuitenkaan mitään vielä.
Vihdoin saavuimme eräänä päivänä Kummitusvuoren juurelle, nähden jälleen tuon vuoren huipulla istuvan vanhan velhottaren kivikasvot, ja jo samana iltana me marssimme laulaen kirveskansan kaupunkiin. Mutta Galazi ei ollut silloin enää mukanamme; hän oli kiitänyt vuorelle suttensa luo, ja kun sivuutimme vuoren, kuulimme jo kaukaa tervetulotoivotuksen, jonka sudet ulvoivat hänelle. Lähestyessämme kaupunkia, tulivat kaikki naiset ja lapset Zinitan johdolla meitä vastaanottamaan. Riemuiten ja iloiten he tulivat, mutta kuullessaan ja nähdessään, kuinka monta puuttui niistä, jotka olivat kuukausi sitten lähteneet retkelle, muuttui heidän ilonsa murheeksi ja itku ja valitukset kuuluivat taivaaseen saakka.
Umslopogaas tervehti ystävällisesti Zinitaa, ja kuitenkin tuntui minusta niinkuin jotakin olisi puuttunut. Zinita puheli ensin hyvin lempeästi, mutta kuultuaan kaikki, mitä oli tapahtunut, hänen sanansa muuttuivat koviksi ja katkeriksi.
"Näetkös nyt, Bulalio", sanoi hän, "miten kävi, kun kallistit korvasi tuon vanhan hupakon jaaritteluille, joka sanoo olevansa nimeltään 'suu'!" — Hän tarkoitti minua, isäni. — "Niin, suu hän onkin, suu, josta purkautuu vain järjettömyyksiä ja valheita! Minkä neuvon antoi hän sinulle — että lähtisit sotaretkelle halakazeja vastaan ja toimittaisit erään tytön Dingaanille! Ja mitä teit sinä — hyökkäsit halakazein kimppuun, ja olet tuolla suurella tapparallasi epäilemättä murhannut paljon viattomia ihmisiä, ja melkein puolet kirveskansan sotureista olet jättänyt Swazi-maan luoliin mätänemään, tuoden ikäänkuin korvaukseksi pienen lauman mitätöntä ja pienikasvuista karjaa sekä joukon tyttöjä ja lapsia, joita meidän täytyy nyt elättää.
"Eikä siinä kaikki. Sanoit meneväsi hakemaan erästä tyttöä Dingaanille, mutta kun löysit tytön, annoit hänen mennä, koska hän oli, kuten sanoit, sisaresi eikä huolinut Dingaanista, niinkuin kuningas ei olisi kyllin hyvä tuolle sisarellesi. Sitten koetit kieräillä kuninkaalle suojellaksesi sisartasi, mutta kepposesi huomattiin, jolloin surmasit erään miehen Dingaanin silmien edessä ja pakenit tuoden tämän vanhan hullun mukanasi, että hän neuvoisi sinulle kaikki juonensa. Olet menettänyt puolet miehistäsi, vähämielisen olet ottanut neuvonantajaksesi, ja ärsyttämällä kuninkaan olet hankkinut itsellesi vihollisen, joka tappaa meidät kaikki. Wow! Bulalio! Jatka niinkuin olet alkanutkin, ja olkoot suunnitelmasi aina yhtä nerokkaat."
Zinitalla oli terävä kieli, ja minun täytyy sanoa, että hänen sanoissaan oli hiukan perääkin. Istuin vaiti ja kuuntelin kärsivällisesti loppuun saakka, ja Umslopogaas oli myös vaiti, vaikka hän olikin äärimmäisen närkästynyt, sillä sanat tulivat niin kiivaasti ja keskeytymättä, ettei siinä olisi toinen saanut ääntään kuuluviin, vaikka olisi kuinka koettanut.
"Hiljaa, vaimo!" sanoin minä vihdoin. "Älä puhu pahaa viisaista ihmisistä, jotka olivat saaneet kokea paljon, ennenkuin sinä olit syntynytkään."
"Äläkä puhu pahaa miehestä, joka on isäni", ärjäisi Umslopogaas. "Niin, tämä Suu, jota haukut ja soimaat, on isäni Mopo, vaikka et sitä tiedä."
"Sitten on keskuudessamme mies, jonka isä on tavallista hassahtavampi.
Tämäpä oli uutisista pahin."
"Ja edessämme on nainen, jonka kieli olkoon iäisesti kirottu", karahti Umslopogaas hypäten ylös. "Ulos majastani, Zinita, ja paina tämä visusti mieleesi. Jos kuulen sinun vielä kerran herjaavan isääni, niin saat mennä omaa majaasi hiukan etemmäksi. Hylkään sinut ja karkoitan luotani. Kärsivällisyyteni on nyt lopussa."