Hän lähti siis kapuamaan vuoren rinnettä ylös jäljellä olevine sotureineen, ja koko ajan ahdistivat sudet heitä kaataen miehen siellä ja toisen täällä, mutta vaikka he kuulivat ja näkivätkin Susi-veikkojen rohkaisevan uskollisiaan, eivät Susi-veikot käyneet heidän kimppuunsa, sillä he säästivät voimansa viimeiseen ratkaisevaan otteluun.
Matka oli pitkä ja vaivalloinen, eivätkä soturit tunteneet tietä ja kummitussudet ahdistivat heitä alituisesti. Oli jo ilta, kun he saapuivat tuon vanhan velhottaren jalkojen juurelle ja alkoivat kavuta tasanteelle.
"Mikä ihmeellinen, pari!" huudahti iso Faku. "Taistelisinpa mieluummin heidän mukanaan kuin heitä vastaan. Mutta heidän täytyy kuolla!" Ja hän alkoi kiivetä velhottaren polville.
Umslopogaas seisoi ja katseli ylhäällä istujan kasvoja, joita ilta-aurinko valaisi.
"Enkö sanonut, että tuo vanha velhotar hymyilisi taistelumme nähdessään?" huudahti hän. "Katso! Hän hymyilee! Hei, Galazi, usuttakaamme loput väestämme vihollista vastaan, ja taistelkaamme tämä ottelu loppuun mies miestä vastaan antamatta petojen turmella sitä kokonaan! Hei, Verenjuoja ja Harmaakuono! Hei, Kuolema ja kaikki te metsän asukkaat, mustat ja harmaat, vihollisen kimppuun, lapseni!"
Sudet kuulivat; ne olivat säälittävässä kunnossa, täynnä haavoja ja väsyksissä, ja niitä oli vain pieni ryhmä jäljellä, mutta luontoaan ne eivät olleet vielä menettäneet. Ulvahtaen ne hyökkäsivät viimeisen kerran vihollisen kimppuun, riuhtoillen, repien ja tappaen, kunnes ne olivat kaikki saaneet keihäistä surmansa, kaikki paitsi Kuolema, joka ryömi pahoin haavoittuneena Galazin luo kuollakseen tämän jalkojen juureen.
"Nyt olen päällikkö ilman heimoa", huudahti Galazi. "Mutta sellainenhan on kohtaloni. Niin oli halakazienkin luona ja niin kävi lopulta Kummitusvuorellakin. Sano, Bulalio, missä tahdot seisoa, oikeallako vai vasemmalla?"
Alhaalta tuleva polku jakautui nimittäin kahtia erään suuren kallionlohkareen tähden, joten velhottaren polville päästiin kahta kaitaista polkua pitkin, joiden väliä oli noin kymmenen askelta. Umslopogaas astui vasemmalle, Galazi oikealle ja siinä he odottivat keihäät varalla. Soturit ilmestyivätkin pian lohkareen takaa ja hyökkäsivät tasannetta kohti, toiset toista polkua pitkin ja toiset toista. Ylhäältä singahtaneet keihäät tappoivat kolme, mutta soturit eivät pysähtyneet, vaan ryntäsivät urhoollisesti eteenpäin. Umslopogaas kumartui, hänen pitkä käsivartensa ojentui, tappara välähti ja yksi vihollinen vierähti alas.
"Yksi!" huudahti Umslopogaas.
"Yksi, veljeni!" toisti Galazi heilauttaen nuijaansa uuteen iskuun.