He nousivat ja kutsuivat laumansa. Kaikki olivat saapuvilla, mutta lauma ei ollut hetikään niin suuri kuin muutamia vuosia sitten, jolloin Susi-veikot metsästivät ensi kerran Kummitusvuoren rinteillä; monet hillittömät hävitysretket olivat harventaneet lukumäärän eikä näille susille syntynyt penikoita. Lauma jakautui kahtia kuten ennenkin; naaraat seurasivat Umslopogaasia ja urokset Galazia.
He tunkeutuivat metsään ja kätkeytyivät tiheikköön hämärän notkon kahdenpuolen. Siinä he odottivat lähestyvää vihollista, jonka askeleet alkoivat vihdoin kuulua. Edellä hiipi kaksi tiedustelijaa väijytyksen varalta, ja nuo soturit sattuivat olemaan samat, jotka olivat puhelleet keskenään aamun sarastaessa, kun Galazi loikkasi heidän välistään aitauksen yli. He puhelivat nytkin sinne tänne kurkistellessaan, pysähtyen vihdoin notkon suulle toisia odottamaan, ja Umslopogaas kuuli, mitä he sanoivat.
"Mikä kamala paikka tämä onkaan, veljeni", sanoi toinen; "paikka, joka on täynnä aaveita, outoja ääniä, käsiä, jotka tuntuvat työntävän meitä takaisin, ja näkymättömien sutten vinkumista. Kummitusvuoreksihan tätä sanotaankin, ja nimi on kylläkin paikallaan. Soisinpa, että kuningas olisi antanut meille jonkun muun tehtävän — nämähän ovat noitia, ja tämä paikka on oikein heidän tyyssijansa. Sanopas, veljeni, mikä se oli, joka loikkasi aamupimeässä aitauksen yli? Noitapa tietenkin! Wow! ne ovat kaikki noitia. Voisiko kukaan oikea ihminen tehdä sitä, minkä tuo Susi-niminen mies teki joelle pyrkiessämme? Olisipa Itkuntekijä ollut nuijaa tukemassa, niin joukkomme olisi huvennut siihen paikkaan."
"Itkuntekijällä oli nainen vartioitavana", murahti toinen. "Mutta olet oikeassa, tämä paikka on todellakin noitien ja pahojen henkien pesä. Olin näkevinäni tuolla puiden pimennossa esedowanien silmien kiiluvan ja niiden hajukin tuntuu nenääni. Mutta nuo noidat meidän täytyy kuitenkin saada hengiltä, sillä jos palaamme Umgugundhlovuun tyhjin toimin, niin pianpa kuumennetaan rautoja, joiden kärkeä me saamme maistaa. Lähdemmekö liikkeelle, veljeni. Joukkomme on jo lähellä. Soisinpa, että Faku vaihtaisi tilallemme toiset, sillä tässä tiheikössä kävelen mieluimmin viimeisenä kuin ensimmäisenä. Kas, tässähän näkyy jälkiä — lukematon joukko sudenjälkiä ja siellä täällä joku ihmisjälkikin; he ovat ehkä milloin sitä ja milloin tätä — kukapa sen tiennee? Tämä on totisesti aaveiden ja noitien maa."
Susi-veikoilla oli ollut täysi työ hillitä väkeänsä soturien tullessa näkösälle, ja raivo kiihtyi joka hetki. Kidoista valui kuola, silmät kiiluivat ahnaasti ja äkkiä ponnahti eräs naarassusi korkealle ilmaan ja iskeytyi ulvahtaen soturin kurkkuun, joka oli viimeksi puhunut. Molemmat suistuivat tantereeseen painiskellen raivoisasti, kunnes kumpikin oli heittänyt henkensä.
"Esedowanit! Esedowanit ovat kimpussamme!" huusi toinen tiedustelija lähtien juoksemaan toveriensa luo. Mutta hän ei päässyt milloinkaan sinne saakka, sillä nyt syöksähtivät kaikki sudet kätköistään oikealta ja vasemmalta hänen kimppuunsa, ja parin silmänräpäyksen kuluttua oli miehestä vain keihäs jäljellä.
Soturit päästivät huikean hätähuudon ja toiset kääntyivät rientääkseen pakoon, mutta Faku, heidän päällikkönsä, joka oli roteva ja urhoollinen mies, karjaisi: "Seisokaa lujina, kuninkaan lapset, seisokaa lujina! Edessänne ei ole ainoatakaan esedowania, vaan Susi-veikot roskajoukkoineen. Mitä! Pelkäättekö koiria, te, jotka olette nauraneet miesten keihäillekin? Piiriin, lapset, ja seisokaa lujina!"
Soturit kuulivat päällikkönsä äänen ja tottelivat heti muodostaen kaksinkertaisen suljetun kehän. Katsahtaessaan oikealle he näkivät Bulalion suden hampaat kulmilla hohtaen ja kulunut sudentalja olkapäillä liehuen hyökkäävän heitä kohti kuin myrskytuuli Itkuntekijä ylhäällä punasilmäisen lauman seuratessa kintereillä. He katsahtivat vasemmalle — ah, Vartijan he kyllä tunsivat. He olivat kuulleet sen iskujen rasahdukset alhaalla joen äyräällä ja tunsivat kyllä jättiläisen, joka heilutteli sitä kuin sauvaa, sutten kuninkaan, jolla oli käsivarsissaan kymmenen miehen voima. Wow! Tuossa he tulevat. Katso tuota joukkoa, mustaa ja harmaata, kuule sotalaulua, jota se ulvoo! Katso kuinka se syöksyy keihäitä vasten kuin veriryöppy kosken kallioon, vaahtona iskuhampaiden välke! Kehä on murtunut! Itkuntekijä on murtanut sen! Haa! Galazi on myöskin murtanut rivit; nyt täytyy heidän tapella selkä selkää vasten tahi menehtyä!
Kuinkako kauan ottelu kesti? Kukapa sen tiennee? Aika kuluu joutuin, kun iskut satelevat tiheästi. Vihdoin täytyi ystävysten peräytyä; he murtautuvat ulos samoinkuin he olivat murtautuneet sisäänkin ja katoavat metsän helmaan jäljellä olevine susineen. Soturijoukosta oli jäänyt eloon vain kolmasosa; toiset makasivat kuolleina, silvottuina ja muodottomiksi raadeltuina surmansa saaneiden petojen ruumisröykkiöiden alla.
"Olemme joutuneet taisteluun pahojen henkien kanssa, jotka käyvät kimppuumme sutten haahmossa", sanoi Faku. "Susi-veikot ovat varmasti noitia, mutta noitia, joista minä pidän; he taistelevat kuin leijonat ja osaavat taidon. Mutta heidät tapan tahi sitten kuolen itse. Meitä on tosin enää hyvin vähän, mutta paljonhan on susiakin kaatunut ja enkäpä noiden konnien käsivarret uupuvat kerran."