Galazi pyyhkäisi veren kasvoiltaan ja katsahti ympärilleen. "Kaikki!
Bulalio", huudahti hän.
"Kaikki, paitsi kahta, veljeni", kajahti vastaan teräksen helähdyksen ja kilven kumahduksen säestämänä.
Susi-Galazi tahtoi mennä veljeänsä auttamaan, mutta ei voinut, sillä hänen voimansa alkoivat pettää; hän oli taistelunsa taistellut.
"Jää hyvästi, veljeni! Nytpä kelpaakin kuolla; ruumisvuoteelle, jonka olen itse valmistanut!" huusi hän kaikuvalla äänellä.
"Jää hyvästi! Nuku hyvin, Susi!" vastattiin. "Kaikki paitsi yksi!"
Galazi vaipui ruumiskasalle, mutta oli vielä hengissä. "Kaikki, paitsi yksi", toisti hän. "Ha! ha! tuon yhden ei ole hyvä olla, kun Itkuntekijä heiluu vielä. Kannattipa elää, kun saa näin ihanasti kuolla! Voitto! Voitto!" Ja Susi-Galazi nousi horjuen polvilleen heiluttaen Vartijaa viimeisen kerran päänsä yläpuolella. Sitten hän vaipui maahan jälleen ja heitti henkensä.
Umslopogaas Chakan poika ja Faku Dingaanin soturi katselivat toisiaan.
Vain he kaksi olivat jäljellä, sillä kaikki muut olivat kaatuneet.
Umslopogaasilla oli paljon haavoja, mutta Faku oli vahingoittumaton, ja
Faku oli miesten vahvimpia ja osasi käytellä tapparaa, mikä ase
hänelläkin oli nyt kädessään.
Hän nauroi röyhkeästi. "On siis tultu niin pitkälle, Bulalio", sanoi hän, "että meidän täytyy nyt kahdenkesken ratkaista, saako kuningas tahtonsa perille vai ei. Mutta miten hyvänsä ottelumme päättyneekin, on mielestäni suuri onni, että olen saanut nähdä tämän taistelun; olla tekemisissä kahden sellaisen soturin kanssa on mitä suurin kunnia. Levähdä hetkinen, Bulalio, ennenkuin lopetamme. Veljesi kuoli sankarina, ja jos minun on suota voittaa, niin tarinaa hänen kuolemastaan kerrotaan pian kaikkialla, sen milloinkaan unhottumatta."