Tämä oli käytännöllinen joskin jotenkin tunteeton neuvo. Ainakin minuun vaikutti tunteettomasti puhua kylpemisestä, kun Jim-Jim parka niin vast'ikään oli tullut syödyksi. Mutta en kuitenkaan antautunut tunteilleni, siis menimme sille kauniille paikalle, jonka jo olen kuvannut. Minä saavutin sen ensiksi kavuten alas sananjalkaista töyryä. Sitten käännyin ympäri ja syöksyin takasin kimakasti kirkaisten, sillä melkein jalkaini alta kuului kauhistuttavin murina.
Olin melkein astunut kivipaadella nukkuvan leijonan selälle: samalla kivellä meidän oli tapana pyyhkiä itseämme kylvyn jälkeen. Nuristen ja möristen, ennenkun taisin mitään tehdä, ennenkun edes ehdin pyssyni virittää, se oli laukannut kristallisen lammikon yli ja katosi töyryn toiselle puolelle. Kaikki oli tapahtunut silmänräpäyksessä, pikaisesti kuin ajatus.
Se oli nukkunut kivilevyllä, ja oi, kauhistus! mikä lepäsi sen vieressä? Jim-Jim raukan veriset jäännökset verellä tahratulla kalliolla.
"Oi! isä, isä!" huusi Harry; "katso veteen!"
Katsoin. Siellä uiskenteli miellyttävän, tyynen lammikon keskellä Jim-Jim'in pää. Leijona oli purrut sen suoraan poikki, ja se oli vyörynyt alas kaltevata kalliota veteen.
III LUKU.
Emme enään milloinkaan kylpeneet tässä lammikossa; minä en ainakaan puolestani koskaan voinut katsella sen rauhallista pintaa huojuvien sananjalkain reunustamana, ajattelematta kamalata päätä, joka pyöri ja kellui ja keikkui pois veteen, kun koetimme sitä ottaa kiinni.
Jim-Jim raukka! Me kaivoimme hänen jäännöksensä, joita ei ollut paljon, vanhassa leipäsäkissä maahan, ja vaikka hänen eläessään hänen hyveensä eivät olleet suuret, olimme nyt kun hän oli poissa melkein itkussa hänen tähtensä. Harry todella itkikin hillittömästi; Pharaoh mutisi jotain hyvin rumaa zulun kielellä ja minä tein hiljaa pienen lupauksen itselleni saattavani leijonan pois päiviltä jos vaan suinkin voisin, ennen kahden vuorokauden kuluttua.
Niin, me siis hautasimme hänet, ja siinä hän lepäsi leipäsäkissä (jota en oikein mielelläni antanut sillä se oli ainoamme), jossa eivät leijonat häntä enään häirinneet — mahdollisesti hyenat, jos ne luulevat sen maksavan vaivaa. Kaikessa tapauksessa ei hän siitä tiedä; ja niin loppuu kertomus Jim-Jim'istä.
Kysymys oli nyt ratkaistava mitenkä saada murhaaja pauloihin. Tiesin että se kyllä palaisi nälän sitä ahdistaessa, mutta en tiennyt milloinka se tapahtuisi. Se oli jättänyt niin vähän Jim-Jim'istä jälelle, että tuskin luulin sen tulevan ensi yönä, jos ei sillä ollut poikasia. Lisäksi tiesin että ei olisi viisasta jättää sen tuloa sattuman varaan, siis aloimme tehdä pieniä valmistuksia. Ensimäiseksi varustimme aituuksen pensaisen töyrään, laahaten suuren määrän piikkipuun latvoja kokoon, asetimme ne toistensa päälle siten että piikit tulivat ulospäin. Jim-Jimin kohtalon jälkeen tämä varovaisuus näytti hyvin välttämättömältä, sillä kuten Kafferit sanovat, johon yksi pukki harppaa, sinne toinenkin seuraa, saatikka sitten senlainen eläin kuin leijona, joka on tunnettu niin toimivaksi ja voimakkaaksi. Ja nyt tuli toinen kysymys, kysymys kuinka saisimme leijonan viekoitelluksi palaamaan? Leijonilla on omituinen taito ilmestyä aivan odottamatta, ja tahallaan pysyytyä poissa kun niiden läsnäoloa halutaan. Tietysti oli mahdollista jos sille Jim-Jim oli mieluinen, että se tulisi takasin katsomaan vieläkö hänen sisälmyksiään löytyisi, mutta siihen ei voinut luottaa.