Kauan ei se kumminkaan miettinyt, sillä juurikuin liekki oli sammunut ja ennenkun ennätin ampua uudestaan se hyppäsi ilkeästi läähättäen Jim-Jim raukan päälle.
Kuulin onnettoman pojan huutavan ja melkein samassa silmänräpäyksessä näin hänen jalkansa heilautettavan ilmaan. Leijona oli tarttunut hänen niskaansa ja äkkinäisellä nytkäyksellä heittänyt hänen ruumiinsa selkänsä yli, niin että jalat riippuivat toisella puolella. [Tiedän erään leijonan, joka kantoi kaksivuotiaan härän neljä jalkaa korkean kivisen vallin yli tällä lailla, ja vielä peninkulman päähän metsään sen taakse. Se tuli sitten myrkytetyksi strykniinistä, jota oli pantu härän vatsaan, ja minulla on vieläkin sen kynnet.]
Sitten ilman vähintäkään epäilystä ja nähtävästi ilman mitään vaikeutta, se raivasi itselleen tien aituuksen alta, ja kantaen Jim-Jim parkaa katosi pimeyteen kylpypaikkaan päin, josta jo olen kertonut.
Me nousimme pystyyn aivan hurjina pelosta ja kauhusta, ja syöksimme raivokkaasti sen jälkeen, ampuen umpimähkään laukauksia, siinä toivossa että se niitten pelosta jättäisi saaliinsa, mutta emme nähneet emmekä kuulleet mitään. Leijona oli kadonnut pimeyteen ottaen Jim-Jim'in mukaansa, ja heitä seurata päivän valkenemiseen olisi ollut hurjuutta. Antautuisimme vaan vaaralle alttiiksi ja joutuisimme saman kohtalon alaisiksi.
Niin hiivimme vavahtavalla ja raskaalla sydämellä takasin leiriimme ja istuuduimme odottamaan päivänvaloa, johon tuskin enään oli tuntiakaan. Oli kerrassaan hyödytöntä hakea härkiäkään sitä ennen, istumme siis vaan ihmettelemässä, mitenkä taisi niin käydä että Jim-Jim otettiin ja me toiset jäimme, ja koetimme vielä toivoa että palvelija parkamme armollisesti pelastuisi. Vihdoin heikko valo häämöitti kuin kummitus metsän kaltevalla rannalla ja pilkoitti härkien sotkeutuneilla sarvilla, kalpeina ja peloissamme läksimme selvittämään näitä ennenkun päivä niin valkenisi että voisimme lähteä leijonata ajamaan, joka oli vienyt Jim-Jim'in. Vaan täällä odotti meitä uusi levottomuus, sillä kun vihdoin äärettömällä vaivalla olimme saaneet avuttomat elukat irti, tulimme huomaamaan että yksi paraista oli hyvin kipeä. Siitä ei epäilystäkään, se seisoi heikosti, jalat hajallaan ja pää riippui alhaalla. Sillä oli punatauti, olin varma siitä. Härkä se aina on syypäänä kaikkiin suurimpiin vaikeuksiin matkoilla Etelä-Afrikassa. Se on neekeriä lukuun ottamatta ärsyttävin eläin maailmassa. Sen ruumiinrakennus on heikko, eikä se koskaan laiminlyö tilaisuutta sairastua johonkin salaperäiseen tautiin. Se laihtuu pienemmästäkin suuttumuksesta, ja kuolee nälkään pelkästä ilkeydestä; jota vastoin sen suurimpana ilona on kieltäytyä vetämästä, kun se viihtyy hyvin jonkun virran luona, tai vaununpyörä tarttuu liejuiseen kuoppaan. Aja sillä muutama peninkulma huonoa tietä ja sinä näet että sillä on haava jalassa; päästä se syömään laitumelle ja sinä huomaat että se on juossut tiehensä, tai jos se ei ole sitä tehnyt, on se häijy tahallisesti syönyt "tulpaania" ja myrkyttänyt itseään. Aina ovat asiat jotenkin hullusti sen suhteen. Härkä on järjetön luontokappale. Esimerkkinä sen tavallisesta käytöksestä on sairastuminen — ja luultavasti punatautiin, juuri kuin leijona on tempaissut sen paimenen pois. Sitäpä olisin voinut odottaakin, ja siksipä en ollut pettynyt, enkä hämmästynyt.
No niin, ei auttanut tässä itkeminenkään, vaikka melkein olin sillä tuulella, sillä jos tällä yhdellä oli punatauti, oli luultavasti toisillakin, vaikka olin ostanut ne "karaistuna" s.o. koeteltuna senlaisia tauteja kuin punatautia ja keuhkotautia vastaan. Ajan pitkään sitä karaistuu tänlaisten asiain suhteen Etelä-Afrikassa, sillä epäilen että missään muualla maailmassa on eläinten hukka niin suuri kuin siellä.
Otin rihlapyssyni ja käskien Harry'n seurata itseäni, (sillä meidän oli jättäminen Pharaoh'n valvomaan härkiä, Pharaoh'n laihaa karjaa, kuten niitä kutsuin), syöksin katsomaan jos ei voisi löytää jotain Jim-Jim'iin kuuluvaa. Maaperä pienen leirimme ympärillä oli kovaa ja kallioista, emmekä voineet nähdä mitään jälkiä leijonasta, vaikka ihan aituuksen ulkopuolella huomasimme pari pisaraa verta. Noin kolmensadan kyynärän päässä leiristä vähän oikealle, oli maatilkka jossa kasvoi sokuripensaita ja tavallisia mimosapuita, ja tänne minä suuntasin, ajatellen että leijona varmaan oli tarttunut täällä saaliiseensa nielastakseen sen. Pujottelimme pitkän ruohikon läpi, joka oli taipunut alas märän kasteen painosta. Kahdessa minuutissa olimme läpimärät aina reiteen asti, ikäänkuin olisimme vedessä kahlanneet. Pääsimme sentään pensaikkoon, ja aamun harmaassa valossa me varovasti ja hiljaa tunkeusimme sinne. Oli hyvin pimeätä puitten alla, sillä aurinko ei vielä ollut noussut, kuljimme siis suurimmalla huolella peläten joka hetki töyttäävämme leijonaan Jim-Jim paran luita nuolemassa. Mutta mitään leijonaa emme voineet nähdä, ja mitä Jim-Jim'im tulee ei hänestä löytynyt edes sormenniveltä, Siis tänne he eivät olleet tulleet.
Pujotellen pensaitten läpi haimme jokaisen mahdollisen paikan, vaan samalla tuloksella.
"Epäilen että se on kantanut hänet suoraa päätä pois", sanoin viimein synkästi. "Kaikessa tapauksessa hän nyt on kuollut, niin että Jumala olkoon hänelle armollinen, me emme voi häntä auttaa. Mitä nyt tehdä?"
"Minusta olisi parempi mennä peseytymään lammikkoon ja sitten palata jotain syömään. Olen likanen", sanoi Harry.