Yht'äkkiä koppakuoriainen teki aika hyppäyksen, niin että oli putoamisillaan päistikkaa tuleen, ja niin teimme kaikki — hyppäyksiä tarkoitan, eikä kumma lainkaan sillä suoraa päätä aituuksen alta kuului kamalin karjunta, joka sanalla sanoen saattoi skotlantilaiset vankkurit täräjämään ja seisahdutti hengitykseni.
Harry päästi huudahduksen, Jim-Jim ulvoi suun täydeltä, ja härkä raukat olivat niin kauhistuneet että tuskin pysyivät nahoissansa, vapisivat ja mylvivät surkeasti.
Yö oli nyt melkein täydellisesti pimeä, sillä kuu oli aivan laskeutunut ja pilvet olivat peittäneet tähdet, niin että ainoa valomme oli tuli, joka tällä hetkellä taas paloi kirkkaasti. Mutta kuten tiedätte on tulen valolla hyvin vaikea ampua, se on niin epävarma ja sitä paitsi tunkeutuu ainoastaan hyvin vähän pimeyteen, vaikka pimeän puolella oleva voi nähdä sen niin kaukaa.
Pian härät, seisottuaan hetken hiljaa, vainusivat leijonan ja tekivät niinkuin olin pelännyt — alkoivat raastaa ja repiä itsensä irti aisasta, johon olivat sidotut, ja syöksyivät hurjina erämaahan.
Leijonat tuntevat tämän härkien tavan, jotka minun luullakseni ovat tuhmimmat eläimet auringon alla, lammas on oikea Salomon niihin verraten; ei ole ollenkaan harvinaista että leijona asettuu senlaiseen asentoon että härkälauma tai valjakko vainuu hänet, katkasee hihnat ja syöksyy pensaikkoon. Sinne tultuaan ne tietysti pimeydessä ovat avuttomat; ja silloin leijona valitsee sen, josta enin pitää ja syö sen kaikessa rauhassa.
Niin, ympäri juoksivat kuusi härkäämme ja olivat vähällä polkea meidät kuoliaaksi hurjassa vauhdissaan, jos emme tosiaan olisi pikaisesti heittäytyneet tieltä, olisimme kuolleet heidän jalkoihinsa, tai ainakin pahasti vahingoittuneet. Vaan nyt oli Harry juossut tieltä ja Jim-Jim parka, joka oli jostain paikasta käsivarrestaan tarttunut aisaan, tuli lennätetyksi suoraan — aituuksen poikki, pudoten maahan sivulleni muutaman askeleen päähän.
Aisa meni poikki kovan painon alla. Jos se ei olisi taittunut, vaunut olisivat kaatuneet; vaan asian näin ollen härät, vaunut, vetonuorat, hihnat, taittunut aisa ja kaikki tyyni kaatui yhdessä sekamelskassa, ja oli näöltään kuin aukeamaton solmu.
Pari minuuttia tämä asian kanta sai minut unohtamaan leijonan, joka kaiken matkaansaattoi, ja sen ohella ihmettelin mitä kummaa oli nyt tekeminen, ja mitä tekisimme jos karja tunkeutuisi metsään ja eksyisi, sillä karja noin pelästyksissään laukkaa eteenpäin kuin hurjistunut, — vaan piakkoin kiireimmän kautta tulin kutsutuksi toimintaan.
Sillä tällä hetkellä äkkäsin tulen valossa jonkunlaisen keltaisen kiillon suuntautuvan ilman läpi meihin.
"Leijona! Leijona!" hoilotti Pharaoh, ja samassa suuri, nääntynyt naaras leijona nähtävästi puolihulluna nälästä, astui suoraan aituuksen keskelle, ja seisoi siellä savuisessa pimeydessä pieksäen häntäänsä ja ulvoen. Tartuin pyssyyni ja ammuin, vaan osaksi hämmennyksestä, osaksi mielenliikutuksesta ja epävarman valon tähden hairahduin ja melkein ammuin Pharaoh'oon. Rihlapyssyn valo valaisi vahvasti koko näytelmän, ja voin vakuuttaa teille että se oli raivokas — härkien temmeltävä joukko pyöri vaunujen ympäri senlaisessa sekamelskassa, että heidän päänsä näyttivät kasvavan heidän takaruumiistaan ja sarvet tunkeutuvan ulos selästä; Jim-Jim etualalla, jonne härät olivat hänet heittäneet hurjassa juoksussaan, ojenteli itseään kauhistuksissaan; ja taulun keskustana suuri, nääntynyt leijona mulkoellen ympärilleen nälkäisillä keltaisilla silmillään, ulvoen ja ulisten ikäänkuin hän mielessään miettisi mitä tehdä.