Hän oli kolmenkymmenenviiden vuoden vanha taikka niillä mailla, mutta ei ollut "keshla" eli rengastettu mies. Pelkään, että hän Svazinmaassa oli joutunut jonkinlaisiin ikävyyksiin, eivätkä hänen heimonsa vanhimmat suvainneet hänen kantaa rengasta, ja senvuoksi hän tuli työtä tekemään kultakedoille. Toinen mies tai oikeammin nuorukainen oli Mapoch Kaffereita, eli Knobnose'sta, ja pelkään ett'en seuraavien tapahtumienkaan nojalla voi hänestä paljon hyvää puhua. Hän oli laiska ja huolimaton veijari, ja vielä tänä aamuna minun täytyi käskeä Pharaoh'n antamaan hänelle selkään härkien karkuunpäästämisestä, jonka Pharaoh teki suurella mielihyvällä, vaikka hän jo oli kiintymäisillään Jim-Jim'iin. Tosin perästäpäin näin hänen lohduttavan Jim-Jim'iä tarjomalla hänelle näpillisen nuuskaa omasta korvallisesta rasiastaan, samassa selittäen hänelle että ensi kerralla kun hänen tuli häntä löylyttää, hän aikoi suomia häntä toisella kädellä ristiin yli vanhojen naarmujen ja piirtää "kauniin mallin" hänen selkäänsä.
Niin he menivät, vaikka Jim-Jim ei ollenkaan mielellään jättänyt leiriä tällä hetkellä, juuri kun kuutamo oli niin kirkas, ja palasivat takasin hyvään aikaan terveenä ja eheänä tuoden muassaan suuren kimpun puita. Nauroin Jim-Jim'ille ja kysyin häneltä oliko hän nähnyt jotain, ja hän vastasi, kyllä, kyllä hän näki; hän oli nähnyt kaksi suurta, keltaista silmää tuijottavan häneen erään pensaan takaa ja kuullut jonkun kuorsaavan.
Tarkemmin tutkien keltaiset silmät, ja kuorsaaminen tuskin olivat muuta kuin Jim-Jim'in vilkkaan mielikuvituksen tuotteita, enkä juuri ollut suurin levoton tästä peloittavasta raportista; vaan nähtyäni heidän laittavan tulta, menin aituuksen sisälle ja nukahdin rauhallisesti Harry'n viereen.
Muutaman tunnin jälestä heräsin hypähtäen pystyyn. En tiedä mikä minut herätti. Kuu oli laskeutunut tahi ainakin melkein peittynyt erämaan hiljaiseen horisonttiin, ainoastaan sen punainen reuna oli jäänyt näkyviin. Myös tuulen puuska oli herännyt ja ajelehti pitkin pilven kiiruhtavia reunoja kautta tähtirikkaan taivaan, ja yleensä yön tunnelmassa oli tapahtunut suuri muutos. Tutkien taivasta päätin olevan kaksi tuntia päivännousuun.
Härät, jotka tavan mukaan olivat sidotut skotlantilaisen vankkurin aisaan olivat hyvin levottomat — ne nuuskivat ja huokuivat yhtämittaa, nousivat ylös ja laskeutuivat alas taas, josta syystä heti epäilin niiden jotain vainuvan. Äkkiä huomasin mitä ne vainusivat, sillä viidenkymmenen kyynärän päässä meistä leijona karjui, ei kovaa, vaan kyllin äänekkäästi saadakseen sydämeni nousemaan kurkkuun.
Pharaoh nukkui vankkurin toisella puolella ja sen alla näin hänen nostavan päätään ja kuuntelevan.
"Leijona, Inkoos", hän kuiskasi, "leijona."
Jim-Jim myös hypähti ylös ja heikossa valossa taisin nähdä että hän oli kovin peloissaan.
Koska ajattelin että oli paras valmistautua arvaamattomiin tapahtumiin, käskin Pharaoh'n lisätä puita tuleen, ja herättää Harry'n, jonka tosiaan luulin voivan rauhallisesti nukkua tuomiopasuunan kaikuessa. Ensin oli hän vähän pelästynyt, vaan kohta asemamme jännittäväisyys kiihoitti häntä ja hän tuli aivan innokkaaksi saada nähdä hänen majesteettiaan vasten kasvoja. Otin sukkelan rihlapyssyni ja annoin Harrylle omansa — Westley Richardson alaskäännettäviä kolvia, hyvin mukava ase nuorukaiselle, kirkas ja sitäpaitsi hyvä tappamaan, ja niin sitten odotimme.
Pitkään aikaan ei mitään tapahtunut, ja minä rupesin jo ajattelemaan että olisi parasta paneutua uudestaan nukkumaan, kun äkkiä kuulin äänen enemmän yskinnän kuin karjunnan kaltaisen, noin kahdenkymmenen askeleen päässä aituuksesta. Kaikki katsoimme eteemme, vaan emme voineet mitään nähdä; ja niin seurasi toinen väliaika. Oli hyvin hermostuttavaa odottaa hyökkäystä, joka saattoi tapahtua joka neljännes tunti tai olla ihan tapahtumatta; ja vaikka olin vanha tottunut tänlaisissa tehtävissä, olin levoton Harry'n puolesta, sillä on kummallista mitenkä jonkun rakkaan olennon läsnäolo vaaran hetkenä kiihoittaa, ja tämä nyt minuakin hermostutti. Luulen, vaikka oli jotenkin kylmä, että hiki valui pitkin kasvojani ja tyynnyttääkseni ajatusteni juoksua pakoitin itseäni katsomaan koppakuoriaista, jota tulen valo näkyi kiinnittävän, ja joka istui sen ääressä ajatuksissaan hieroen tuntosarviaan toisen toistansa vastaan.