Mutta liikenneonnettomuudet olivat niin tavallisia, niihin ei kannattanut kiinnittää huomiota. Yksi ja toinen vanha täti kotimatkalla päivitteli ajan jumalattomuutta ja pahuutta yleensä ja autojen huimaa vauhtia etenkin.
Ja niin alkoi kohu uudelleen, humu jatkui, kiihkeät kädet ojentautuivat uutta sensatsionia kohti.
Uusi sähkösanoma! Uusi sähkösanoma!
LENTOKONE.
Ohoo, mitä vauhtia. Silmissä vilisee.
Jeremias ihmettelee, missä hän on, hän tahtoisi mielellään kysyä, mutta se ei käy päinsä, hän tietää, ettei se käy päinsä. Mutta joku on, joka kuulee hänen ajatuksensa ja vastaa:
— Olet lentokoneessa.
— Lentokoneessa? ihmettelee Jeremias.
— Niin, vastaa tuntematon, tämä on se Suuri Ilmaväylä Elämän ja
Kuoleman välillä, eli Kuoleman ja Elämän, kummin tahdot.
Silloin tulee Jeremias miettiväiseksi. Olen siis kuollut, hän ajattelee. Hän katsoo varovasti ulos. Loputon avaruus! Ei maata missään.