Mylly oli syrjässä, korkealla kivikkoharjanteella. Niilo arveli, että sinne kiipeäminen tosin kyllä oli vaikeaa, mutta että asema muuten oli hyvin valittu. Harju ei oikeastaan ollutkaan kovin korkea, mutta sieltä oli kuitenkin mitä kaunein näköala joka puolelle. Näki taloja siellä täällä tasangolla, tosin toisistaan kaukana, mutta kaikki sopivan matkan päässä myllystä. Siellä ylhäällä seisoessa tuntui siltä, että mylly hallitsi koko kylää.
Myllärin entinen asunto oli rakennettu myllyn viereen. Uunin savutorvi oli särkynyt, ikkunaruudut rikki ja ikkunanreiät tukitut vanhoilla ryysyillä; ei kukaan ihminen saattanut ajatellakaan sellaisessa rähjässä asumista. — Myllykin näytti yhtä viheliäiseltä. Katkenneina ja rikkinäisinä seisoa törröttivät sen siivet, ja hyvin huomasi, että monet ilmat olivat käyneet sen jälkeen, kuin ne viimeksi olivat suhisten pyörineet taivaan tuulten mukaan.
Niilo tarkasteli kaikkea ja arveli, että pohjatuuli ehkä oli oikeassa, että mylly todellakin kelpaisi johonkin, jos se pantaisiin kuntoon.
— Kiitos, sanoi hän sentähden pohjoiselle, joka seisoi odottaen, nyt voit mennä, kutsun sinua, kun taas tarvitsen.
Pohjatuuli puhaltautui tiehensä. Niilo lähti alas kylään. Siellä sai hän kuulla, että vanha mylläri oli kuollut ja toista ei ollut pitäjässä. Kyläläiset sentähden mielellään vuokrasivat tuon vanhan rähjän Niilolle toistaiseksi, jos hän sen panisi kuntoon. Olisihan hyvä päästä aikaavievistä myllymatkoista ulkopitäjiin, eikähän se ketään vahingoittaisi, jos myllyrenki koettaisi, mihin kelpaa, arvelivat talonpojat. Niilo aloitti heti työnsä, ja täytyy sanoa, ettei hän vaivojaan säästänyt ja ahkera hän oli. Uteliaisuus kylässä oli suuri, ja usein ponnisteli kyläläisistä yksi ja toinen ylös myllymäelle nähdäkseen, miten työ sujui.
Niilo ei suonut itselleen lepoa, ja muutamana päivänä hän jo punamultasi myllyrakennusta. Kyläläiset eivät enää tunteneet myllyä entiseksi. Valkeat nurkat ja ikkunalaudat hohtivat kauniina punaisen seinävärin rinnalla. Savutorvi oli uudestaan muurattu, ikkunaruudut kiiltelivät uusina ja kirkkaina, ja ehein siivin seisoi mylly, valmiina käytettäväksi.
— Myöntää täytyy, että olet reipas, sanoi nimismies.
— Mihinkäs ilman joutuisi, sanoi Niilo.
— Hyvä on, sanoi siltavouti, onhan kaikki täällä, siistiä ja kaunista, mutta saatkohan myöskin myllyni käyntiin.
— Hui, hai, sanoi Niilo, huono mylläripä muutoin olisin. Ja sen minä ainakin sanon, että myllyni käy taivaan joka tuulella.