— Pois täältä! Ajetaan hänet pois täältä heti! sanoi siltavouti.
— Odottakaas! sanoi uudismökin isäntä, hän voisi olla siunaukseksi koko pitäjälle.
Nimismiehen mielestä he olivat molemmat puhuneet viisaasti, ja senvuoksi hän ehdotti, että kukin lausuisi, kumpaako puhujaa hän kannatti. Silloin kävi selville, että kukin kernaammin tahtoi saada Niilosta ystävän kuin vihamiehen itselleen. Ja niin päättivät talonpojat tarjota Niilolle myllyn lahjaksi, jos hän tahtoisi jäädä heidän luokseen asumaan ja auttaa heitä kykynsä mukaan.
Sitä tarjousta Niilo myllyrenki ei hylännyt, ja niin oli mylly hänen.
Silloin hän heti lähti matkalle siihen maanääreen, missä hän ennen oli palvellut. Hänen entinen isäntänsä seisoi itse myllymäellä katsoen tietä pitkin. Kun hän näki Niilon tulevan, hämmästyi hän aika lailla. Mutta kun Niilo oli ollut kunnon renki ja mylläri todella oli häntä kaivannut, puristi hän hänen kättään, toivotti Niilon tervetulleeksi ja sanoi, että hän kyllä saisi entisen paikkansa takaisin.
— Paljon kiitoksia, sanoi Niilo, mutta nyt olen itse myllärinä omassa myllyssäni, ja nyt pidetään häät. Sen sanottuaan hän suuteli myllärin tytärtä.
Mylläri antoi heille siunauksensa eikä voinut kyllin ihmetellä, miten Niiloa oli niin hyvin onnistanut. Hän kutsui kaikki pitäjäläiset häihin, ja ilo oli ylimmillään.
Heti häitten jälkeen matkustivat Niilo ja myllärin tytär kotiin Niilon omalle myllylle. Aurinko paistoi ja säteili heidän kiivetessään ylös myllymäen koleista tietä.
— Tervetuloa omaan tupaan, sanoi Niilo, ja syleili ilosta loistaen myllärin tytärtä.
— Odotapas, sanoi hän samassa, asettuen ovelle, nyt saat nähdä jotakin. Hän otti esille pillinsä ja puhalsi siihen kerran. Heti tuli pohjatuuli kohisten.