Maoni kulki edelleen. Ei ollut enää pitkältä ruhtinaan linnalle. Silloin prinsessa tuli alamäkeä, ruskean ratsun selässä. Prinssi astui syrjään ja nosti kohteliaasti lakkiaan. Hevonen säikähti ja olisi heittänyt prinsessan satulasta, ellei hän, viime hetkessä, olisi saanut sitä hallituksi. Prinsessa veti ohjakset kireälle ja katsoi tuimasti Maoniin.
— Kuka olet? kysyi hän lyhyeen ja käskevästi.
— Maoni on nimeni, sanoi prinssi, ja kaukaa olen tullut.
— Maoni on nimi, jota vihaan, sanoi prinsessa heiluttaen vinhasti ratsupiiskaansa ilmassa, niin että hevonen karkasi pystyyn.
— Miksi sitä nimeä vihaat? sanoi prinssi, kun prinsessa oli saanut hevosensa rauhoittumaan.
— Siksi, sanoi prinsessa suuttuneena, siksi, että kolmen virran takana ja sen toisella puolen oleva valtakunta, joka on rajakkain meidän maamme kanssa, on suuri ja mahtava kuningaskunta. Siinä valtakunnassa on prinssi, nimeltä Maoni, ja isäni korkea tahto on, että menisin hänen kanssaan naimisiin.
— Miksi et hänestä huoli? sanoi Maoni.
— Sentähden, sanoi prinsessa, että minulla on toinen mielessäni.
— Ehkäpä prinssi Maonilla on samoin, sanoi prinssi.
— Luuletko niin? sanoi prinsessa kirkastuen.