KALLE. Johan me äsken laitoimme padallinen puhdasta kasviruokaa pappilan maisterin ahvenille.
MANU. Maisteri näkyikin olevan järvellä ongella, kun minä padan sinne vein. Jos nyt juoksisin pyytämässä häntä, että tulisi neuvomaan.
KALLE. Älä nyt juokse minnekään. Vielä tähän vieraita ihmisiä ilveilemään. Syököön maisteri vain heiniänsä lehmien kanssa kilpaa. Sen tuo on heinänsyöjän näköinenkin, laiha ja kalpea, kun luuranko. Herrat kyllä elävät heinilläkin, mutta talonpojalla pitää olla parempaa purtavaa. Lampaanreisi, tai siankinkku tässä terveydelle hyvää tekisi. Niin hitosti alkaa jo hiukaista tämä hyppääminen. — Mene sinä nyt katsomaan, etteivät lehmät pääse taas apilapeltoon, ne kun nääs syövät "veketaaria" sieltäkin, mistä ei saisi omin lupinsa ottaa.
MANU. Nälkä minullakin on. En ole kunnolleen syönyt koko päivänä. (Menee.)
KALLE. Kenellä tässä ei olisi nälkä! Itsellänikin niin, että näköä haittaa. (Haukkaa leipää ja silakkaa. Puhuu suu täynnä.) Mitä ihmettä minä sille päivälliselle teen? Väki on kohta kotona, eikä minulla ole mitään valmista. (Lapsi kamarissa itkee.) Nyt se Veikkokin heräsi. (Menee kamarin ovelle, mutta kääntyy takaisin.) Huutakoon nyt vähän aikaa, eihän tuo niin vaarallista liene. Onhan se jo siksi iso, ettei enää napa repeä, ja paremmat keuhkot saa, kun hyvästi huutaa. Minä kasvatankin sitä järkiperäisesti. (Yhä vimmatumpaa porua kuuluu.) Tässä alkaa jo tulla kiirekin. Mihin sitä yksi ihminen ehtii, kun on kymmenen rautaa tulessa saman tien. (Lapsi kirkuu.) No, no! — (Menee kamarin ovelle ja huutaa.) Ole vaiti siellä vähän aikaa! Ei minulla ole sinulle maitoa, ennenkun käyn kylästä lainaamassa. — Tai varros vähän! Saat vettä ensi hätään. (Hakee tuttipullon ja panee siihen vettä.) "Vettä ne herrain hevosetkin juovat ja kauniin karvan kantavat." Sitäpaitsi — vesi puhdistaa suoliston. (Vie pullon kamariin ja palaa tupaan.) No, on sen suu nyt tukittu joksikin aikaa. (Aikoo mennä ulos, mutta ovessa tulee mustalais-Kustaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa vastaan.)
KUSTAA. Päivää, isäntä!
NAISET. Päivää, isäntä-kulta!
KALLE (hitaasti). Päivää! (Itsekseen.) Mikä nuokin nyt tuohon lennätti, parhaaseen kiireeseen. Mutta "missäs harakat, ellei siantappajaisissa".
KUSTAA. Toin nyt sen hevosen ja tulin perimään välirahoja.
KALLE. Hm! Se kauppa taisi tulla liian hätäisesti tehtyä. Parasta taitaa olla, että se peruutetaan, vallankin kun olen huomannut, että vain yrität siinä minua puijata.