KALLE (suuttuen). Ulos! (Tyrkkää Kustaan ulos ovesta.)
AKKA (joka on silläaikaa siepannut naulasta Reetan hameen ja piilottanut saalinsa alle). Hyi, kirottu talo! (Syleksii.) Hyi, phyi, phyi! Tuollainen isäntä ei ole tupakkinaulan arvoinen. (Väistyy ympäri pöydän Kallen edellä, joka lähestyy häntä uhkaavan näköisenä.) Karvakuontalo! Maailman-Matti! Tuli talosi polttakoon, klinkkukinttu! Karhu karjasi kaatakoon, syntisäkki! Havukka lapsesi vieköön, pellonpeljätin! Kyllä minä sinut vielä noidun, senkin piikkiäes!
KALLE (akkaa tavottaen). No jopahan on pahus, ellen sinua ulos saa!
AKKA (poistuu kiireesti, työntäen tyttärensä edellään ja vielä mennessään haukkuen). Visukinttu, mörökölli!
KALLE. Sai siinä nyt kuulla kaikki nimet, mitä on mustalaisen almanakassa. — Kaikellaisten kaupoissa minäkin olen ollut.
(Ulkoa kuuluu lasten parkumista: nälkä — ruokaa!)
KALLE (itsekseen). Alkakaapas tekin, mukulat, nyt siellä vielä parkua, suuret lapset. (Huutaa ikkunasta.) Anna ja Eemeli, suunne kiinni ja paikalla! Leikkikää siellä vain siivosti!
(Parkuna ulkona lakkaa, mutta sen sijaan alkaa pikkulapsi huutaa kamarissa.)
KALLE. Ainako se Veikkokin jaksaa huutaa! (Puhuu ikkunasta pihalle.) Olkaa te nyt edes siellä siunaaman aikaa ääneti. Pian saatte ruokaa. (Menee kamariin.)
(Lapset alkavat ulkona taas itkeä ja huutaa kurkun täydeltä: nälkä — ruokaa!)