REETA (kuunnellen). Olepas hiljaa! Olin kuulevinani rattaitten ratinaa. Jokohan ne vihdoinkin tulevat? (Menee ikkunaan.) Ne ne ovat, Kalle ja naapurin Antti. Mutta kuka niillä on kolmantena?
MANU (menee ikkunaan). Sehän tuo on hyvänpäiväinen mustalais-Kustaa. Niillä on kai taas hevoskauppoja tekeillä.
REETA (pontevasti). Ei tässä talossa noin vain mustalaisten kanssa kauppoja tehdä. On siinä sanomista minullakin. — Antti näkyykin menevän kotia, mutta Kustaan se aikoo tuoda sisälle. Odotappas! (Alkaa hääräillä huoneessa.)
Kalle ja Kustaa (tulevat rallattaen ja hieman hutikassa. Kallella kädessä naisen villahuivi).
KALLE. Hei, pojat! Isäntä tulee kotia. — Morjesta, eukko! Tuleppas lyömään kättä, kun näin monen ajan päästä tavataan.
REETA (kääntyy kiukkuisena selin eikä puhu mitään).
KALLE. No, no, mitäs siinä nyt ujostelet. Katsoppas, kuinka korean huivin minä toin sinulle tuliaisiksi. (Levittelee huivia.)
KUSTAA. Kovinpa se emäntä on vähäpuheinen. Taitaa olla suuttunut.
REETA (alkaa hääräillä hellan luona).
KALLE. Eikö sinulla ole siellä edes kahvia valmiina?