REETA (pesee kiukkuisesti astioita).
KALLE. Ohoh! Jokohan meidän akasta on tullut kuuromykkä sillä aikaa? Koitetaanpas! (Huutaa Reetan korvaan.) Reeta!
REETA (lyö pesurievulla Kallea suulle). Ole kiljumatta, mokomakin reisusälli.
KALLE. Ai turkale! On sillä sisu ainakin tallella, ja sehän se onkin paras osa koko eukossa. Mutta olkoon nyt. Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy. (Panee huivin taskuunsa.) Tule nyt, Kustaa, tänne pöydän luokse istumaan, niin saadaan päättää se hevoskauppa.
KUSTAA (innostuen). Hei, isäntä-kulta! Anna satanen väliä, niin paikalla tuli kaupat. Ja sitten saatkin semmoisen hevosen, ettei toista koko maailmassa.
REETA (topakkana). Ei tässä nyt ruveta mitään kauppoja tekemään, se on varma se. Parasta on, että menette nukkumaan päänne selviksi.
MANU. Jahah, jopa se Reetalta juttu sujuu entiseen malliin. Minä jo pelkäsin, että oli koko hyvän puhelahjansa kadottanut.
REETA. Kyllä sitä silloin on kun tarvitaankin.
KALLE. Mutta tässä ei sitä nyt tarvita, sillä me olemme siksi selviä, että tehtävämme tiedämme. Hoida sinä vain omat askareesi, äläkä kajoa miesten hommiin. Pidä mielessäsi, että minä tämän talon perämies olen.
REETA. Mutta minä kajoan ja sanon, että nyt ei tule mitään kauppoja. (Ottaa luudan nurkasta ja alkaa lakaista lattiaa.)