KUSTAA. Hei, herttakulta emäntä, älkää nyt suuttuko! Tämä on isännälle hyvä kauppa.
REETA. Ja sinulle kai huono. Kyllä minä mustalaisten kaupat tiedän. Petos on aina mielessä. Sellaisia herttakultia te olette.
KALLE (Kustaalle). Ei siitä nyt huoli piitata, mitä Reeta sanoo.
KUSTAA (mielistellen). Heh, niin, ainahan ne emännät ovat sellaisia. No, annatko sen sata — —
REETA (äkäisesti). Johan minä sanoin, että kauppoja ei tehdä. Laita itsesi ulos, mustalainen, taikka — — (uhkaa Kustaata luudalla.)
KUSTAA. Hei, hei, kuinka kipakka mamma! On minullakin akka, mutta —
REETA. Vai vielä sinä siinä ilkut! Tuosta saat! (Lyö luudalla Kustaata.)
KUSTAA (torjuen). Kah, kun onkin räähkässä sappea! Mokoma saituri, sappirakko, ruisrääkkä!
REETA (äksysti). Ulos, ulos, ulos! (Pieksää luudalla Kustaata, joka niska kyyryssä peräytyy ovelle.)
KUSTAA. Susi syököön lampaasi karvan kantamattomiin, karhu karjasi kaatakoon! (Ovessa.) Senkin räkättirastas!