ANTTI. Emmeköhän mekin voisi vielä — — — (Ääni sortuu.)
MAIJA (kääntyy selin ja alkaa itkeä. Antti menee hänen luoksensa ja ottaa kädestä kiinni. Seisovat äänettöminä).
KALLE (ylös hypähtäen ja Reetaa edellään pyöritellen menee Antin ja Maijan luo). Mutta, hyvät ihmiset! Jokohan teille nyt kävi niinkuin Lotin vaimolle muinoin. Mutta ei tässä nyt suolapatsaiksi muututa, vaikka onkin tullut vähän taaksepäin vilkaistua. — Ja kun tässä nyt vanhoja muistellaan, niin koetetaanpas muistella vieläkö osataan sitä vanhaa veikeetä kansantanssia, jota ennen pyörittiin iltamissa, kun oltiin nuorempia. Eihän nuo lie jalat vielä niin kankeiksi käyneet, ettei tässä pientä polskaa voisi pistää.
MAIJA (lakkaa itkemästä, pyyhkii silmiään ja yrittää hymyillä).
ANTTI. Se on oikein! Siitähän mieli kirkastuu! (Tanssivat jonkun kansantanhun).
[Tähän sopivia tansseja ohjeineen ja säveleineen on Anni Collanin teoksessa "Suomalainen kisapirtti" (3 vihkoa) ja Asko Pulkkisen "Suomalaisia kansantanhuja" (2 vihkoa.)]
MANU ja EEVA (tulevat tanssin loppupuolella sisälle ja jäävät seisomaan ovensuuhun käsi kädessä katsellen tanssia ja kuiskaillen keskenään hymysuin.)
KALLE (tanssin tauottua). Kas sillä lailla! (Osoittaen Manua ja Eevaa.), Mutta mitäs nuo tuossa niin rakkaasti käsi kädessä toljottavat. Ettehän vain tekin aijo ruveta yhdessä tanssimaan elämän polskaa?
MANU. Johan meillä on ollut kauvan se aikomus. Ellei teillä, vanhemmalla väellä, ole mitään vastaan sanomista, niin rupeisimme yksiin leipiin jo tänä kesänä.
KAIKKI (onnittelevat).