— Niukka!
Kapteeni kääntyi akkunasta ja lähestyi vaimonsa eteen.
— Niukka! Mitä tahdot sinä sitte minun tekemään? Pitääkö minun hankkia opettaja-joukko antamaan heille tuntia ja työntää heille suuria rahamääriä? Jos minä olisin rikas, voisi se juuri tapahtua, jos se huvittaisi häntä, mutta sinä tiedät, että minun täytyy lainata rahaa Rudolfin ulkomaanmatkaa varten. Mistä minä ottaisin sitte varoja hänen lukutuntiinsa? Ja sitten? Mitä hyötyä siitä sitten olisi? Ottaisiko hän ylioppilastutkinnon, vai mitä? Ja mitä se sitten pyhittäisi? Gerda on, jumalan kiitos, kaunis tyttö. Onni voi olla suotuisa meille, niin että hän pääsee hyviin naimisiin. Mitä hän tekisi sitten ylioppilastutkinnolla? Ei, jos minä olisin rikas, niin lähettäisin hänet johonkin talouskouluun ulkomaille. Se olisi oikeen terveellistä hänelle, sillä hän on liian vähän taloudellinen.
— Sitä et saa sanoa, Otto! Silloin teet Gerdalle väärin. Kuinka hyvä hän on auttaessaan minua kaikella mahdollisella tavalla, sekä käsitöissä että vaatteitten silityksessä ja kaikessa.
— Niin, niin, ymmärretään! Mutta kaiken tuon hän tekee vaan uskollisuudesta sinuun ja huojentaakseen sinun vaivojasi. Hän tekee sitä ilman mitään intoa, sen näkee kyllä selvästi, sillä hänellä ei ole ollenkaan taloudellista luonnetta, mikä kuitenkin on kaikkein tärkein tytölle, — varsinkin köyhälle tytölle.
— Luuletko sinä sitten, että hän talouskoulussa, vieraalla maalla, innostuisi enemmän talousaskareihin, kuin kotonaan, omaa äitiänsä auttaessaan?
— Niin, arvellaan kyllä, ettei parempaa koulua sillä alalla voisi löytyä, kuin oma koti ja työskenteleminen äidin valvonnan alla, mutta sinä et teekkään täyttä totta hänen ja hänen toimiensa kanssa, vaan sinä huhdot ja työskentelet itse vaan, että hän saisi istua aikasin aamusta myöhään iltaan saakka nenä noissa siunatuissa kirjoissaan. Talouskoulussa saavat sitä vastoin oppilaat luvan määrätyillä tunneilla tehdä kaikki ne askareet, jotka kuuluvat oppijaksoon. Siellä opitaan järjestykseen, ja se ei voi vahingoittaa Gerdaa.
— En minä usko sittenkään, että työintoa voidaan opettaa, jos se puuttuu ihmisen luonnosta.
— Ah, loruja, rakas Hanna! Tyttö on vaan pilaantunut tuosta kirotusta lukemisesta ja mietiskelemisestä, joka kestää päivät ja yöt läpeensä. Hän tarvitsee raikasta ilmaa. Siinä kaikki. Saat nähdä, että kuin hän on oleskellut maalla muutaman viikon ja käynyt maitokamarissa ja karjapihassa Anna-Marian kanssa ja ottaa osaa hänen käytännöllisiin toimiinsa, niin on hän unhoittanut kaikki kirjarepaleensa, vanhat filosofinsa ja mitä sojua se lieneekkään, kuin hän uneksuu koko pitkäisen aikansa, ja tulee kotiin reippaana, talouden hoitoon ihastuneena tyttönä.
— No, sittenhän ei tarvita ollenkaan talouskoulua, naurahti rouva
Ivarsson.