— Mutta olethan sinä, niin paljon kuin mahdollista, koettanut karkoittaa niitä hänen päästään. Mikä on syynä, ettei se ole onnistunut?
— Se, että sinä pidät; yhtä hänen kanssaan ja revit alas, mitä minä rakennan.
— Tahi pikemmin, rakas ukko! rakennan, mitä sinä revit, sillä jollen minä olisi lohduttanut ja kehoittanut häntä kärsivällisyyteen ja toivoon, niin katkeruus ja epätoivo myrkyttäisivät hänen elämänsä.
— Niin, sinä olet jo lapsuudesta saakka pilannut hänet, hellimällä ja suosimalla hänen haaveellisia aatteitaan. Kyllä hyvin uskonkin, että nyt on vaikea saada häntä järjelliseksi.
— Tiedätkös mitä, Otto? Rouva Ivarsson laski pois kutimensa. Minä tahdon sanoa sinulle, että minä olen tehnyt peruuttamattoman päätöksen. Tytön mieltä ei saa katkeroittaa, eikä hänen tulevaisuuttaan pilata sinun itsepäisyytesi tähden. Hän ei ole mihinkään vikaan syypää, ei tahdo mitään huonoa eikä moitittavaa, jota meidän velvollisuutemme olisi kieltää häneltä. Hänen ainoa toivonsa on hankkia tietoja, eikä meillä ole oikeutta estää häntä siitä. Ja sentähden sanon sinulle, että minun tahtoni hänen äitinänsä on se, että hän saa seurata haluansa ja matkustaa Ruotsiin. Minun on vaikeaa, mutta teen sen kuitenkin lapseni tähden, muistuttaa sinua, että tämä pieni omaisuus, joka meillä on, on perintö vanhemmiltani, ja minulla on oikeus ainakin vähäistä osaa käyttää siitä. Enhän minä ole koskaan tehnyt vastaväitöksiä, kuin on ollut kysymys Rudolfin tarpeista. Ja sentähden on se nyt minun vakaa päätökseni, että kuin sinä otat tuon lainan talon kiinnitystä vastaan, niin otetaan se niin suuri, että Gerda saa tuhannen markkaa, muuten — — —
— Muuten?
— Muuten kiellän minä suostumukseni kiinittämiseen, sillä ilman sitä, ei tule koko lainasta mitään, sen sinä tiedät.
Kapteeni katsoa tuijotti rouvaansa, kuin mitäkin ihmettä.
— Niin, sepä oli kaunista äidin rakkauden kerskaamista, kuin tahdot tehdä mahdottomaksi poikasi aiotun matkan, jonka sinä tiedät lääkärin sanain mukaan olevan ihan välttämättömän hänelle. Niin, sellaisia ovat naiset! lisäsi hän, halveksivaisesti naurahtaen.
— Sinä erehdyt, Otto! Minä en suinkaan tahdo panna esteitä Rudolfin matkan tielle. Silloinhan olisin varsin luonnoton äiti. Minä tahdoin vaan pakoittaa sinua antamaan vähäisen osan summasta Gerdalle. Minä sanon sinulle, että se on vaan itsepintaisuuttasi, ei mitään muuta, kuin sinä vastustat hänen toivomustaan. Kuinka monet vanhemmat, joilla ei ole suurempaa omaisuutta kuin meillä, kuluttavat suuret rahat tyttäriinsä, antaen heidän harjoitella soitantoa ja maalaustaidetta ulkomailla? Onko se hyödyllisempää, se, kuin antaa tytön perehtyä tieteissä, kuin hänellä kerran on siihen halua ja kykyä.