Gerdan häitä aiottiin viettää hyvinkin komealla tavalla. Ivarssonin perhe kuin oli sangen säästäväisesti elänyt, vierasvaraisesti ottanut vastaan tuttavia, harvoin pitänyt mitään suuremmoisia pitoja, niin pidettiin kohtuullisena viettää ainoan tyttären häät niin loistavasti kuin mahdollista. Mutta kuin Rudolfia ei ollut kotiin odotettavana, kuten toivottiin, juhlahetkeksi, niin piti kapteeni sopimattomana panna toimeen mitään suurempia pitoja. Rouva Ivarsson oli heti valmis suostumaan tähän mielipiteesen, koska hän oli aivan kyllästynyt noihin ulkonaisiin huvituksiin, sitten kuin sisällinen ilo hänessä oli sammunut, ja Gerda, jonka vakaa luonne ei edes hänen morsiusilossaan muuttunut, oli kokonaan tyytyväinen siihen, että tuo aiottu komea juhlallisuus vaihdettaisiin yksinkertaisiin päivällishäihin. Onnellisuudestaan ja ensimäisen rakkautensa ihastuksesta säteilevänä kävi Gerda yksinkertaisessa villapukimessaan, myrttiseppele tummakutrisessa päässään ja häilyvä huntu ympärillään, rakkaansa rinnalla vihkituolille ja vannoi lupauksensa, täydellisesti vakuutettuna tulevaisuutensa jaloimmasta onnesta.

Mukana äitinsä hartaat siunaukset ja isän sydämelliset onnentoivotukset, seurasi Gerda puolisoaan heidän uuteen kotiinsa, jonka kallisarvoinen sisustus suuresti hämmästytti häntä ja siellä äskennaineet viettivät häiriintymättömässä autuudessaan vuoden, jonka lopulla nuori rouva lahjoitti puolisolleen pojan, ja pienokaisen kastejuhlassa oli Gerdalla ilo vieraana tervehtää vanhempiansa ja veljeään, joka sillä aikaa oli tullut kotiin ja esiintyi sisarelleen komeana, pitkäpartaisena maailman miehenä, mutta kasvonsa olivat vielä veltomman ja kalpeamman näköiset, kuin kotoa lähteissään. Oleskeleminen eteläisessä ilmanalassa ja ulkomaan lääkärien määräykset näyttivät olleen tehottomat hänen kivulloisuuteensa. Hän oleskeli nyt koko talven joutilaana kotona. Viimein sanoi hän, ettei hän huonon terveytensä tähden saattanut jatkaa opintojaan ja että hän mieluimmin tahtoisi ruveta maata viljelemään. Hän uneksui saavansa vuokrata suurenlaisen maatilan ja sen toivon hän aina lausui vanhempainsa kanssa keskustellessaan. Vihdoin keväällä ilmaantuikin hänelle tilaisuus siihen. Muutamia penikulmia pääkaupungista oli nimittäin talo vuokrattavana. Ivarsson ukko lähti asianomaisen luo poikansa puolesta. Nuorta Ivarssonia pidettiin sievänä ja rehellisenä nuorukaisena. Häntä säälittiin heikon terveytensä takia, koska se pakoitti hänen lopettamaan opintonsa. Tiedettiin, että hänen isällään oli vähäinen omaisuus, niin ett'ei tarvittu pelätä mitään tappiota. Jos poika joutuisi pulaan, niin isä kyllä auttaisi häntä. Ivarsson-ukkoa pidettiin kerrassaan kunnollisena ja luotettavana miehenä. Rudolf sai siis vuokran kohtuullisilla ehdoilla. Isä ja hänen vanha ystävänsä, varakas ylhäinen virkamies, rupesivat takausmiehiksi.

— "Veljesi on nyt päättänyt ruveta maanviljelijäksi," kirjoitti kapteeni tyttärelleen. "Ja tätä päätöstä pidän minä varsin viisaana. Hänen, paha kyllä, ylen heikko terveytensä, huononisi huononemistaan liiallisesta lukemisesta, ja kuin hän vihdoin olisi valmis käymään virkamiehen tielle, voisi se kentiesi olla kokonaan murtunut. Raitis elämä ja vapaampi toiminta maalla vahvistaisivat sen sijaan, siitä olen vakuutettu, hänen voimiaan ja tekisivät hänestä pian oikeen reippaan miehen."

Rudolf muutti vuokratilalleen ja alkoi tutkia maanviljelys-kirjallisuutta, sillä käytännölliseen maanviljelemiseen oli hän luonnollisesti täydellisesti perehtymätöin, eikä hänessä tähän toimeen suinkaan ollut mitään todellista, vaan ainoastaan luuloteltua intoa. Nuoresta Rudolfista, joka oli luonnostaan vähälahjainen henkisessä suhteessa, vaikka ei alkuansa mikään sielunvammainen, olisi voinut tulla vakaan kasvatuksen kautta lujamielinen ja ahkera mies, mutta nyt, hemmoittelevan kohtelun kautta, mikä oli tullut lapsuudesta asti hänen osakseen, oli hänestä tullut veltto laiskuri; hänen tylsä sielunsa, jossa ihmisluonnon rikkaruohot vapaasti olivat saaneet kehittyä, ei voinut innostua mihinkään maailmassa. Koko nuoruuden innostus, se tahdon voima ja itsetunnon ylevyys, jotka mahdollisesti olisivat voineet kehittyä tässä puutteellisessa hengessä, olivat nyt kokonaan sammuneet tuossa, yleisen tavan mukaan tuomitaksemme, hyväsydämisessä, kunniallisessa ja oivallisessa miehessä. Rudolf alkoi tehdä suuremmoisia muutoksia ja parannuksia tiluksen hoitamisessa, eroitti vanhoja kelvollisia palvelijoita ja koetti kaikkiin saada uusmuotisen järjestyksen, mikä tosin olisi voinut olla sangen hyödyllistä ymmärtäväisemmän ja kokeneemman henkilön johdossa. Muutoksista oli luonnollisena seurauksena ainoastaan suuret rahakulungit, paljoa suuremmat, kuin mitä talo tuotti. Se olikin kaikin puolin liian pieni, voidakseen kestää nuoren vuokraajamme äkkipikaisia, suuriaikeisia parannuksia, ja sitä paitsi tämä ensimmäinen vuokravuosi antoi säännöttömän hoidon takia niukemman sadon kuin koskaan ennen vanhain haltijain aikana. Kuin jotkut vanhemmat pitäjän maanviljelijät huomauttivat Rudolfia tästä, vastasi hän vaan pöyhkeästi, että täytyyhän sellaisena ensimäisenä uudistusvuotena antaakkin tulon mennä hukkaan ja saada näennäinen tappio, mutta tämä muka olisi välttämättömyys, jota vanhan ajan maanviljelijät eivät voisi käsittää, ja seuraukset ajanmukaisista parannuksista ilmestyisivät monenkertaisena voittona tulevaisuudessa. Nuori Rudolf teki vaan velkaa, voidakseen ajanmukaiset parannuksensa panna täytäntöön. Hänen isänsä, jonka varallisuus oli koko joukon suurempi kuin se rahasumma, mitä hän oli takuussa, rupesi taas takaamaan näitä velkoja ja kehoitti veljensä, provastin, tulemaan toiseksi takausmieheksi, sillä entinen takuumies ei myöntynyt ollenkaan enää tulemaan, kuin häneltä sitä ystävällisesti kysyttiin.

Nuori Rudolf-herra koetti pysyä kelpo miehen maineessa. Hän seurusteli ahkeraan pitäjän nuorten rikasten kartanon herrain kanssa, joitten joukossa oli pari hänen ylioppilas-kumppanejaan, matkusteli usein kaupunkiin, pani toimeen metsästysseurueita, piti komeita juoksijahevosia, jotka maksoivat kauniit rahat, ensiksikin ostaa ja sitten vielä ruokkia talliin kauroilla, häntä ylimalkaan suosittiin ja ylisteltiin vierasvaraiseksi isännäksi, hupaiseksi seuraveljeksi, "peijakkaan kohteliaaksi" pojaksi, oikein reima mieheksi.

Vuokran maksuaika joutui myöskin käsille. Isä Ivarsson sai vieraaksi poikansa, joka keskusteli hänen kanssaan kahdenkesken. Siitä oli seurauksena se, että kapteeni jälkeen puolenpäivän, sitten kuin Rudolf oli lähtenyt kaupunkiin, ilmaisi vaimolleen, että oli välttämätöintä ottaa uusi: laina talon kiinnitystä vastaan, johon tämä tyynesti suostuikin.

Kapteeni sai rahat. Ensimmäisen vuoden vuokra maksettiin. Kaikki oli selvillä, ja Rudolf sanoi tyytyväisenä vanhemmilleen:

— Tämä ensimäinen vuosi on ollut vähän tukalanlainen, Mutta sehän on luonnollista. Talossa oli niin kirotun paljon uudestaan järjestämistä, nykyajan järjellisimpien vaatimusten mukaan. Mutta tulevana vuonna, toivoakseni, ei minun tarvitse luottaa isän apuun, vaan päinvastoin, jollei aavistamattomat vastukset ehkäise laskujani, maksan tämän velan isälle.

— Rudolfista tulee kyllä kelpo mies maanviljelyksessään. Kuulitkos, että hän jo seuraavana vuonna aikoo maksaa, mitä minä nyt luovutin hänen puolestaan? sanoi kapteeni tyytyväisyydestä muhoillen rouvalleen, kuin poika oli poistunut.

— Hyvin paljon rahaa on häneltä kumminkin mennyt tänä vuonna, arveli rouva Ivarsson. Jos hän tarvitsee joka vuosi yhtä paljon maanviljelykseensä, niin ei siitä pitäisi tulla suuria velansuorituksia.