— Älä sano naisista, että he ovat heikommat astiat, hymyili Ivarsson-ukko sohvan nurkastaan. Tiedäthän, että he alkavat tutkia tieteitä nykyään.
— Niin, samoin kuin Gerda nyt tutkii, ha, ha, ha!
Kapteenista tuntui pila äärettömän hauskalta, ja hän nauroi tukehtuakseen, mutta rouva Ivarsson meni sanaa sanomatta hiljaa huoneesta.
— Katsos, "äiti," hän ottaa aina pahakseen, kuin sanankin vaan lausuu naisten opinnoista, sanoi ukko, katsellen rouvansa jälkeen. Hän on niin lapsellinen, että hän aina vielä huolehtii, kuin Gerda ei saanut seurata naurettavaa oikkuansa ja tulla ylioppilaaksi. Kyllä kai, se olisi ollut juuri viisaasti, se! kuin vaan ajattelee, kuinka onnellinen tyttö nyt on avioliitossaan. Hän on saakelin kunnon poika, tuo Leonard!
— Nyt täyttää hän kumminkin kutsumuksensa, tuumasi herra Rudolf. Nainen ylioppilaana, miesten kumppanina yliopistossa, — ei, se on ja pysyy tapahtumatta, — hyi, piru vie! Sehän on ihan vastoin naisen luontoa, vastoin sitä viattomuuden ja kainouden pyhyyttä, jonka pitää häntä verhoaman ja jota paitsi hänellä ei ole mitään arvoa, saarnatkoon he mitä tahtovat naisen oikeuksista.
— Juuri niin ajattelin minäkin. Naisen maailma on kodin maailma.
— Luonnollisesti!
— Odotas, isä! sanoi Rudolf, kuin hän vanhempia hyvästijättäessään taputti kapteenia hartioille. Älä parjaa metsäkauppoja. Minä tiedän kyllä, mille kannalle asetun, ja kuin tämä vuosi on kulunut, heitän minä hiiteen koko vuokraukset ja ostan itselleni oman talon.
— Pojassa on kumminkin paljasta neroa, niin hento kuin hän onkin, tuumaili kapteeni, kuin Rudolf oli istunut pieneen, komeaan rekeensä, tarttunut ohjiin ja nyökäisten akkunaan, jossa äiti seisoi, pyörähti ulos portista tulisella hevosellaan.
Kuinka täytti herra Rudolf Ivarsson tarkoituksensa ihmisenä ja maanviljelijänä? Miks'ei, oivallisesti! Hän teki parannuksia ja hautasi tuhannen toisensa jälkeen vuokraustiluksen sammalsoihin, joitten viljelyksessä isännöitsijä, joka oli herransa koko käytöksestä päättänyt hänen olevan upporikkaan, kummasteli vaan, ett'ei niin suurellinen ja hieno henkilö, kuin herra Rudolf Ivarsson, hankkinut omaa tilusta, vaan tyytyi vuokrataloon. Kerran, kuin isännöitsijä lausuikin tämän kummastuksensa, vastasi Rudolf: