— Minulla ei ole mitään kuultavaa sinulta, ei mitään muutakuin että sinä olet rikkonut uskollisuutesi minuun, häväissyt avioliittomme ja, ollen rakastavinasi minua, vietellyt viattoman tytön, oman palvelijattaresi. Onko tämä valhe vai tosi?
Leonard käänsi alas kalpeat kasvonsa. Vilaukselta kävi hänen päässänsä ajatus, mikä houkutteli häntä antaumaan vaaralliseen leikkiin ja kieltämään rikoksensa, mutta sellaiseen julkeaan kavallukseen oli hän kuitenkin liian rehellinen.
— Se on totta, sanoi hän tukahtuneella äänellä, mutta minä sanon vielä kerran: puhukaamme asiasta ymmärtäväisten ihmisten tavalla. Kuule minua Gerda! oma Gerdani! Minun rakkauteni sinuun ei ole ollut teeskenneltyä. Yhtä vilpittömästi ja hartaasti kuin hääpäivänämme olen rakastanut sinua aina tähän hetkeen. Sydämeni on kokonaan ja jakamatta ollut omasi. Älä pahoita mieltäsi, rakkaani! vertaamalla hetkistäkään itseäsi ja arvoa, joka minusta sinulla on, tähän tyttöön ja niihin suhteisin, missä hän pahaksi onneksi on minuun ollut. Tällä yhteydellä ei ole mitään tekemistä minun rakkauteni ja uskollisuuteni kanssa sinuun.
Tämän älykkään ja samalla jalon puolustuksensa lausui Leonard melkein jonkinlaisella ystävällisesti moittivalla äänellä, jotenkin niinkuin lapselle selitetään erehdystä, johon hän on joutunut. Puhuessaan nojasi hän kämmenellään pöydän syrjään ja loi vaimoonsa kopean, rohkean katseen, joka tuntui vähän sopimattomalta tässä tilaisuudessa. Puolustuspuheensa lopetettuaan oli hän vakuutettu, että hänen oli onnistunut saada puolisonsa tajuamaan väärän ja lapsellisen käsityksensä aviollisesta uskollisuudesta.
Tällä luulolla ei kuitenkaan ollut perää. Gerda ei näyttänyt ollenkaan käsittäneeltä tahi vakuutetulta. Hän katsella tuijoitti päin vastoin hämmästyneenä miestänsä, aivan kuin ei hän olisi joko ymmärtänyt hänen sanojaan tahi olisi epäillyt, ett'ei hän ollut selvällä järjellä.
— Minä en ymmärrä sinua! sanoi hän vihdoin.
— Ah niin, rakas lapsi! lausui Leonard hilpeästi vastaan, ystävälliseen tapaansa. — Se ei minua ollenkaan kummastuta. Sinä ja kaikki sinun kaltaisesi kasvatte omassa viattomuudessanne ja haaveellisessa! elämänkäsityksessänne. Ja juuri tämä tietämättömyys asiain todellisesta, useinkaan ei ihanteitanne vastaavasta laidasta lisää nuoren naisen viehätysvoimaa enemmän kuin luuletkaan, meidän miesten silmissä, samalla kuin se on syynä siihen, että te usein meistä, miehistä, ja myöskin oman sukupuolenne jäsenistä, lausutte mitä ankarimpia tuomioita, aivan kuin sinä nyt olet tehnyt minulle. Tarkempi katsahdus maailman menoon ja ihmisluonteesen on kuitenkin sekä sinussa että muissa huojentava nämät päätelmät ja opettava teille, koska naisen on oikeus ryhtyä tuomitsemaan miehen elämää ja toimintaa ja koska siitä oikeaan aikaan lakkaaminen.
— Jatka! sanoi Gerda.
— Jatka! kertoi Leonard hämillään. Mitä pitäisi minun vielä sanoman? Minä luulen puhuneeni asian selvästi kyllä, ja toivon Gerdani samalla mielen ylevyydellä tuomitsevan tätä hairahdusta, josta nyt on puhe, kuin hän on tuominnut miehensä kaikki muutkin virheet. Anna minulle anteeksi, kallein puolisoni!
Hän ojensi Gerdalle kätensä.