— No niin, mutta ne ovatkin kokeneita, kevytmielisiä naisia, eikä nuoria, viattomia tyttöjä.
— Mitä sinä tiedät niistä asioista?
— Sen, mitä lukemattomat surulliset tapaukset, joita joka päivä saamme nähdä, ja mitä oma terve järkeni ovat minulle opettaneet.
Leonard astuskeli hitain askelin edestakaisin huoneessa.
— En koskaan, en koskaan olisi minä antaunut tuohon hairahdukseen, en, ennen minä olisin ajanut tuon onnettoman naisen talostani, jos minä olisin tainnut aavistaa, jos minä olisin voinut ajatellakkaan näitä katkeria seurauksia ajattelemattomuudestani, sanoi hän enemmän itsekseen, kuin Gerdalle. Mutta minä en ajatellut — — — — Niin, mutta eihän silloin ajatellakkaan, kuin himo on mielen anastanut. Ei, minun tarkoitukseni oli rehellisesti pitää huolta hänen tulevaisuudestaan ja hänen, — omasta lapsestani. Tämän velvollisuuden täyttää sellaisissa tapauksissa jokainen kunnon mies. Ainoastaan heittiöt voivat jättää hätään ja kurjuuteen naisen, joka on antautunut heille.
Gerdan suu vetäytyi pilkalliseen hymyyn. Leonard seisattui hänen eteensä.
— Rakas vaimo! sanoi hän. Kuin minä nyt olen kunniallisesti tunnustanut kaikki sinulle, niin tuomitse minua maltilla ja rakkaudella, kuten jalon naisen, hyvän puolison, tulee ja sopii. Usko minua, kuin minä vielä kerran juhlallisesti vakuutan, että minun tunteillani tähän tyttöön ja suhteillani häneen ei ole mitään vaikutusta sydämeni rakkauteen ja uskollisuuteen sinua kohtaan. Älä alenna itseäsi asettumalla hetkeksikään hänen rinnalleen. Te kumpikaan ette voi toisiltanne ottaa, ette toisillenne antaa mitään.
— Olenhan kuitenkin nainen, niinkuin hänkin, muistutti Gerda. Ajatteles, jos Katarina, olisi ollut minun sijassani ja minä hänen. Silloinhan olisit sinä avioliitossa hänen kanssaan, ja minä olisin tuo arvoton palvelustyttö, sinun huonojen himojesi esine. Sinä näet, että se on vaan sattumus, ainoastaan se seikka, että tämä tyttö ja minä olemme syntyneet erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa, joka on tehnyt minut sinun lailliseksi vaimoksesi, "sydämesi" puolisoksi, hänet halveksituksi rakastajaksesi.
— Ah, Gerda! Älä tuo esiin tuollaisia järjettömiä vertauksia! Niissä ei ole perää. Tässä tytössä ei ole sitä sielunelämää, sitä henkistä suloutta, että minä, vaikka hän olisi minun vertaiseni, ja minä naimaton mies, voisin hänelle osoittaa jalompaa rakkautta tahi yhdistää hänen elämänsä omaani. Sinä olet nainen niinkuin hänkin, sanot sinä. No niin, mutta se onkin ainoa yhtäläisyys teillä, sillä hän on aivan toisellainen nainen kuin sinä. Siinä on eroitus. Minussa ei ole häneen mitään jalompaa tunnetta, mitään sydämen taipumusta. Sydämeni kuuluu yksinomaan sinulle, niinkuin se ainakin on ollut ja on viimeiseen hengenvetoon saakka oleva. Hän ei ole minkään arvoinen ihmisenä. Minulle on myöskin sama, joko hänellä on hyvä tai huono luonne.
Hurja raivo säihkyi Gerdan sysimustista silmistä, jotka kiiluivat hänen aaveenkaltaisista, kalpeista kasvoistaan. Hän puri hampaitansa niin, että nirinä kuului ja pusersi kätensä niin kovasti nyrkkiin, että kynnet painuivat lihaan ja veri tirskui ulos, vaikk'ei hän siitä mitään tuskaa tuntenut.