— Kurja! äännähti hän viimein. Ja kuitenkin liityit sinä tähän naiseen kuin puolisoon.
Leonard ällistyi ja tumma punahdus nousi hänen kasvoihinsa.
— Niin, aistien puoliso, ei sielun! vastasi hän korkealla äänellä ja ilkeän näköisenä. Hänen mielensä oli Gerdan solvaisevan vastauksen kautta joutunut raivoon. Hän mittaili lattiaa kiivain askelin. Oli aivan hiljaista, ainoastaan Leonardin raskas astunta kuului ja siitä seuraava lasi- ja porsliini-astiain tärisevä helinä. Viimein seisattui hän Gerdan eteen. Kova mielenliikutus hehkui hänen kasvoissaan.
— Gerda! sanoi hän. Huolimatta siitä solvauksesta, kuin minulle tehnyt olet, nöyristyn sinun edessäsi enemmän kuin kukaan mies nöyristyisi naisen edessä, vaikka olisi rikkonutkin häntä vastaan, mutta juuri koska minä rakastan sinua niin hartaasti, sentähden tahdon edessäsi maahan painaa ylpeyteni. Nöyryydessäni saatat nähdä rakkauteni kukkulan. — Gerda! Kallis ystävä! Rakas puoliso! Minä olen pahoin rikkonut sinua vastaan. Minä ansaitsen vihasi, ylenkatseesi. Mutta salli sydämesi, naisen tunteesi puhua. Se kaunistaa sinua enemmän kuin kopea katkeruutesi. Anna minulle anteeksi! Tämä onneton tapaus, tämä raju myrsky, joka on meitä koetellut, liittäköön meidät vaan lujemmin toisiimme uskossa ja rakkaudessa. Älä hylkää katuvaa! Gerda! minä en voi elää sinutta.
Ankaran, todellakin vilpittömän tunteensa vallassa vaipui Leonard puolisonsa jalkoihin ja syleili rukoillen hänen polviaan.
Tämä katseli muutaman hetken ääneti häneen. Sydämessään näytti tapahtuvan koko hänen elämäänsä koskeva päätös hänen itsetuntonsa ja rakkauden välillä. Hän kumartui, irroitti Leonardin kädet polvistaan ja nosti hänet ylös. — Leonard! sanoi hän. Vastaa minulle: miten olisit sinä menetellyt minua kohtaan, jos suhteemme olisi päinvastainen, jos minä olisin rikkonut niinkuin sinä?
— Haa, Gerda! Kuinka taidat tehdä tuollaista kauheaa kysymystä? Jos sinä olisit ollut minulle uskoton! Haa! Minä olisin sinut ajanut huonestani. Minä en olisi enää koskaan tahtonut nähdä kasvojasi. Minä olisin tahtonut tappaa sinut.
— Ja kuitenkin pyydät sinä anteeksi minulta rikollisuuttasi?
— Ah, sehän on aivan toista. Eihän voi olla mitään yhtäläisyyttä näissä seikoissa. Sinä olet nainen. Uskotonta naista ei voi kärsiä. Hän on pettänyt puolisonsa uskollisuuden, häväissyt kodin pyhyyden, pannut poistamattoman häpeäpilkun miehensä kunniaan, perheensä maineesen ja menettänyt oikeuden katsoa lapsiansa silmiin.
— No, entäs uskoton mies?