— Leo! laita itsesi valmiiksi. Me lähdemme tervehtimään äitiä ja vanhuksia. Laiva lähtee yöllä.
Hurmaannuksiinsa ihastui poika odottamattomasta, ilahuttavasta uutisesta, joka mitä ihanimmaksi todellisuudeksi aivan kuin tenho-iskulla muutti hänen sydämensä hartaimman halun, jota hän ei ollut rohjennut sanoiksi lausua. Syliinsä sulki nuorukainen isänsä, kyynelten tulvatessa hänen säteilevistä silmistään.
Muutama tunti myöhemmin istui tuo totinen mies ja iloisesta malttamattomuudesta värähtelevä nuorukainen valoisana, tyynenä kevätyönä laivankannella, matkalla autuaalliseen päämääräänsä.
Seuraavan päivän illalla, kuin Gerda tuli koulusta ja astui kotiinsa, lensi häntä vastaan kaunis, tummakutrinen nuorukainen, sulki hänet rintaansa, suuteli häntä lukemattomat kerrat oikein raivosasti ja kostutti ilokyynelillään hänen poskensa, ja kuin viimeinkin tuo pitkä syleily oli loppunut, astui Gerdan luo hänen miehensä, hopeasäikeitä tukassa ja parrassa ja silmissä rakkaus, puhtaammaksi palanut kuin hopea ja kulta kaipuun ja itsekoetuksen sulatusuunissa, ja ojensi hänelle kätensä. Gerda ei ensi hämmästyksissään poikansa kohdattua ollut huomannut, että toinenkin henkilö oli huoneessa. Hän luuli, että poika oli tullut yksin tervehtimään häntä ja vanhuksia. Nyt seisoi Leonard hänen edessään. Luja vaimo, joka niin monet kerrat päivien ja öitten unelmissa oli tämän kohtauksen nähnyt, joutui aivan liikutuksiin kuin unelma oli muuttunut todellisuudeksi, mutta hän hillitsi itsensä. Kalpea oli hän, mutta katse rehellinen, sen syvyydestä pilkoitti koko hänen suuri rakkautensa, hänen sydämensä salainen, sanomaton ilo nähdä jälleen hyljättyä rakastettuansa, laskea kätensä hänen käteensä.
— Anna anteeksi! sanoi Leonard. Minä olen tullut Leon mukana tervehtimään sinua ja tapaamaan "vanhaa iso-isää," ennen kuin hän täältä lähtee.
— Tervetuloa!
Puolisot istuivat myöhään yöhön puhelemassa suuresta yhteisestä ihastuksestaan, lapsista, ja niistä joutuivat he vähitellen itseensä, työskentelyihinsä ja pyrintöihinsä. Toukokuun yö kävi jo päivälle, kuin he nousivat ja sanoivat toisilleen hyvää yötä.
— Ja Katarina? kysyi Leonard.
— Katarinan laita on hyvin. Hänellä näytti olleen erityinen taipumus taide-käsityöhön. Minä lähetin hänet kehittämään taipumustaan. Hän edistyi jättiläis-askelin, ja hänellä on nyt opettajatarpaikka eräässä käsi työ-koulussa maaseudulla,
— Ja hänen lapsensa?