1. Nuoruus.
Rousseau polveutuu perheestä [2], joka kuudennentoista vuosisadan keskivaiheilla muutti Parisista Geneveen säilyttääkseen protestanttisen uskonsa. Se oli varakas suku, jonka useimmat miehiset jäsenet harjoittivat kellosepän ammattia. Se otti valppaasti osaa pienen tasavallan sisällisiin taisteluihin. Synnynnältään oli Jean Jacques siis geneveläinen kansalainen, kuului kaupungin ensimmäiseen luokkaan. Kaikkiaan oli viisi luokkaa, niin että kun Jean Jacques myöhemmin ylpeillen kutsuu itseään geneveläiseksi kansalaiseksi, hän silloin kopeili aristokraattisella arvonimellä.
Geneve oli silloin vielä sen ajan muistojen vaikutuksen alaisena, jolloin se oli protestanttisuuden etuvartija ja pääpaikka. Sen asukkaissa vallitsi voimakas ja itsenäinen henki, mutta samalla ankaran kova kuri. Calvin oli uudistanut hallitusmuodon aristokraattiseen suuntaan, hän oli myös perustanut konsistoriumin, joka tarkoin valvoi tapojen ankaruutta, itse kansalaistenkin, ensimmäisen luokan porvarien. Sillä ainoastaan olemalla niin ankaria itseään kohtaan he saattoivat säilyttää valtansa. Ylellisyys, pila, laulu, tanssi, pelit, teaatteri — olivat kiellettyjä tai tuskin suvaittuja. Luonteeltaan levottomille täytyi tämän ankaran kurin olla kidutusta. On seikkoja, jotka osoittavat, että Rousseaun läheisten sukulaisten oli ollut vaikea alistua niiden alle.
Rousseaun äidin, joka kuoli kohta hänen syntymisensä jälkeen, kerrotaan olleen kauniin, vilkkaan ja itsenäisen naisen. Hänen isänsä, joka oli kelloseppä niinkuin useimmat hänen esi-isistään, oli myös elämän haluinen, ja oli hänellä voimakas itsenäisyyden tunne, joka osaksi synnytti taistelunhalua, osaksi matkustushalua. Muutamia vuosia häittensä jälkeen jätti hän vaimonsa ja lapsensa, ja lähti Konstantinopoliin, jossa hän harjoitti ammattiaan. Kenties oli tämä muutto välttämätön rahallisista syistä. Vuosi hänen kotiintulonsa jälkeen syntyi toinen poika, Jean Jacques 28 p. Kesäk. 1712. Kun äiti kuoli kahdeksan päivän perästä, jäi kasvatus isän huostaan, joka otti yhden sisaristaan taloonsa. Se kasvatus, jonka Jean Jacques sai, oli etenkin omiaan tunnetta ja mielikuvitusta kehittämään. Varhain alkoi isä lukea romaania ja historiallisia teoksia (etenkin Plutarkuksen elämäkertoja) hänen kanssaan. Isä ja poika siinä määrässä vaipuivat mielikuvituksen luomaan kaukaiseen maailmaan, johon lukeminen heidät saattoi, että he lukivat kaiket yöt, siksi kun kuulivat aamulla pääskysten viserryksen. Isä saattoi silloin sanoa häpeissään: "Minä olen suurempi lapsi kuin sinä." — Kun Jean Jacques oli kymmenen vuoden vanha, täytyi hänen isänsä muuttaa Genevestä kaksintaistelun vuoksi, ja poika sijoitettiin sukulaisen luo, joka oli maalaispappi. Rousseau arvelee rakkauden luontoon hänessä silloin jo heränneen. Toisena piirteenä, joka oli ominainen hänelle lapsena, mainitsee hän vihan vääryyttä vastaan, joka oli herännyt hänessä, kun häntä kerran syyttömästi rangaistiin, myöskin oli aistillisuutta hänessä hyvin aikaisin näyttäytynyt: "minun vereni hehkui aistillisuudesta melkein synnynnästä saakka", sanoo hän. Hoitajattarien antama ruumiillinen rangaistus tuotti hänelle aistillista nautintoa. Muutoin aistillinen himoitseminen etusijassa purkautui mieli kuvitteluun, jolle romaaninluku antoi vauhtia ja sisällystä. Hän hurmaukseen saakka jumaloi ihanteellisia olentoja eli enemmän kuvitellussa maailmassa kuin todellisessa. Samalla voimistui myös halu yksinäisyyteen.
Kun hänet ensin oli katsottu kelvottomaksi kirjurintoimeen eräässä julkisessa konttoorissa, pantiin hänet kaivertajan oppiin. Työ täällä miellytti häntä, mutta kohtelu oli ankaraa ja raakaa. Pakko ja kiellot kiihoittivat vapaudenhalua ja intohimoisuutta. Lohdutuksena olivat hänellä kävelyretket kaupungin ympäristössä sunnuntaina toveriensa seurassa. Kuljeksiessaan unohtivat nuorukaiset monesti ajan ja monesti olivat heidän kotiin palatessaan kaupungin portit suljetut. Useampia kertoja oli Jean Jacquesia rangaistu siitä syystä. Ja kun hän taas kerran keväällä 1728 löysi kaupungin portin suljetuksi, päätti hän epätoivoissaan, ettei hän alistuisi siihen, mikä häntä odotti, vaan pakenisi pois avaraan maailmaan. Ja tuskin oli hän tehnyt päätöksensä, ennenkuin epätoivon sijaan heräsi vapaudentunne ja ilo, odottavan seikkailijaelämän johdosta. Nyt hän ehkä oli löytävä, mitä hän siihen saakka vain oli uneksinut. Se sankarillisten ja rakkaudellisten kuvien täyttämä maailma, jonka hänen mieli kuvituksensa oli luonut, oli nyt ehkä todellisuudessa avautuva hänelle. Äkillisen sysäyksen kautta hän siis katkaisi sen tasaisen elämän juoksun, joka oli hänen edessään, ja joka olisi voinut ohjata hänet samanlaiseen toimintaan porvarina Genevessä, jota hänen esi-isänsä olivat harjoittaneet. Mutta yhtäjaksoinen toiminta ei soveltunut hänelle. Hänen elämässään samoinkuin hänen kyvyissään ja luonteessaan ovat äkilliset mielenjohteet määrääviä. Kasvatus oli edistänyt tätä puolta hänen luonteessaan, jota myös kannatti peritty taipumus. Kuvaavaa on, että hänen vanhempi veljensä François useampia vuosia aikaisemmin oli karannut opista samoinkuin Jean Jacques. Mutta Françoisen jäljettömiin kadotessa, oli se kuljeksijaelämä, jonka Jean Jacques nyt alkoi, jättävä syvät jäljet inhimillisen sielunelämän kehitykseen. Hän löysi "uuden maailman", vaikkei se ollutkaan se maailma, josta hän oli uneksinut.
Äkillinen keskeytys, uuden viekottelevan mahdollisuuden näyttäytyessä, on piirre, joka usein uudistuu Rousseaun elämässä. Hänen romantillinen vapauden- ja nautinnonhalunsa vaatii aina raitista ilmaa, riippumattomuutta, uusia näköpiiriä. Kun hänestä tuli luonnon profeetta, niin tarkoitti hän luonnolla ennen kaikkea vapautta.
2. Rousseau ja rouva De Warens.
Pakomatkallaan kulki Jean Jacques savoijalaisen rajan yli ja tuli muun muassa erään katolilaisen papin luo, joka otti hänet vieraanvaraisesti vastaan. Täällä tuli uusi sysäys, jota heti noudatettiin. Pappi kysyi, eikö hän olisi halullinen kääntymään katolinuskoon. Nuori maankuljeksija siihen suostui sen tunnelman alaisena, jonka papin vieraanvaraisuus oli hänessä herättänyt, ja myös halusta koetella uutta. Hänet neuvottiin sen vuoksi Annecyhin erään ylhäisen naisen, rouva de Warensin luo, jolla oli tapana pitää huolta nuorista katoolinuskoon kääntyvistä ihmisistä. Tämä tuttavuus vaikutti, sekä hyvässä että pahassa, suuresti Rousseaun koko tulevaan elämään.
Tämä merkillinen nainen oli syntynyt Vevayssa toisella puolen Genevenjärveä. Nuoruudessa oli häneen pietistinen suunta vaikuttanut, joka siihen aikaan oli Saksasta levinnyt ranskalaiseen Sveitsiin. Hän oli sen kautta ruvennut pitämään tunteen voimallisuutta varsinaisena uskonnollisuutena, jota vastoin opin eroavaisuus hänestä oli ulkonaista ja vähäpätöistä. Levoton ja moninainen luonne hän oli; mutta ei näytä olevan syytä epäillä, ettei hän tavallaan olisi ollut uskonnollinen, vaikka hänen luonteessaan lie ollut muitakin aineksia kuin semmoisia, jotka saattavat vakavaan uskonnollisuuteen[3]. Samalla kun hän, mystillis-pietistisen uskonnollisuutensa perustuksella oli taipuvainen epäilemään kaikkia dogmia ja uskontunnustuksia, oli hän epäileväinen aivan toisistakin syistä. Hän ihaili suuresti Baylea. Pakomatkallaankin oli hänellä tämän sanakirja mukanaan, ja Rousseau sanoo, ettei "hän puhunut muuta kuin Baylesta." Paitse näitä erityisiä taipumuksia viehättivät häntä lapsuudesta saakka suuresti alkemistiset kokeet ja teollisuuskeinottelut, joiden kautta hän usein sekaantui rohkeisiin yrityksiin ja viimein joutui perikatoon. Hän oli aikaisin mennyt naimisiin, mutta kun hän oli tyytymätön avioliittoonsa ja samalla oli sekaantunut onnettomiin keinotteluihin, pakeni hän Vevaysta järven yli Savoijaan, jossa hän kääntyi katolinuskoon ja sai eläkkeen Sardinian kuninkaalta. Rousseau sanoo hänestä, että olkoon syy hänen uskontonsa vaihtamiseen mikä hyvänsä, mutta minkä uskonnon hän kerran oli valinnut, siihen oli hän syvästi kiintynyt. Mutta Rousseau myöntää myös, että hän asettui hyvin vapaalle kannalle kirkon opin suhteen. Jokaista yksityistä dogmia käsitti hän toisella tavalla kuin kirkko. Erittäin kerrotaan, että hän uskoi kiirastulta, mutta ei helvettiä. Hän asui ensin Annécyssä, myöhemmin Chambéryssä. Hänen talossaan ei oleskellut yksistään käännytettäviä ja vastakääntyneitä, vaan myös kaikenlaisia seikkailijoita ja maankiertäjiä, jotka käyttivät hyväkseen hänen vieraanvaraisuuttaan, neuvojaan ja apuaan. Useinkin hänen käytöstään näiden nuorten miesten suhteen suuntasivat vallan toisenluontoiset vaikuttimet kuin pelkkä uskonnollinen into ja keinotteluhalu. Samoinkuin uskonnollisissa asioissa piti hän rakkaussuhteissakin ulkonaisia muotoja vähäpätöisinä. Hän antoi suosionsa säälistä, liittääkseen nuoria miehiä itseensä ja estääkseen heitä harhateille eksymästä. Tämän puolen hänen luonteestaan opimme tuntemaan ainoastaan Rousseaun Tunnustuksista. Hän on katsonut olevansa oikeutettu puhumaan yhtä avonaisesti hyväntekijästään kuin itsestään. Hän väittää, ettei tämän erehdyksiin ollut syynä hänen sydämmensä, joka oli puhdas ja jalo, vaan väärä käsitys sukusuhteiden merkityksestä. Hänen luonteensa ja vaiheensa eivät muuten vielä ole täysin selvillä.[4]
Tässä siis kaksi salaperäistä luonnetta sattui yhteen. Jos Jean Jacquesin luonteessa oli useita sekä hyviä että pahoja taipumuksia, niin saattoivat ne tämän merkillisen naisen vaikutuksen alaisina kukin päästä täyteen kehitykseensä. Rikkaruoho kasvoi kilpaa hyvän viljan kanssa, ja sitä kitkemistä, joka olisi ollut niin tarpeen, ei toimitettu. Oli ikäänkuin hän aikaisimmasta lapsuudestaan saakka ja koko nuoruutensa ajan, olisi joutunut juuri semmoisiin oloihin, jotka saattoivat antaa täyden vapauden hänen olentonsa vastakkaisille aineksille.