Jotenkin samaan tapaan puhuin hetken ja kun hän aina, enemmän ja enemmän ihmeissään ällistellen, vastasi, että puheeni oli hänelle kuin hepreaa, kysyin vihdoin hymyillen, mistä hän oikeastaan oli tullut kanssani puhumaan.
"Mistä tahansa — eikö pehtori ymmärrä mitä juttelemisella tarkotetaan?"
"Ymmärrän kyllä — mutta olen nyt ehdottanut jo kaikkea mitä vain olen keksinyt…"
"Ettehän ole puhunut yhdestä ainoastakaan ihmisestä tai ainoastakaan asiasta tai mistään, joka koskisi Siltalaa tai muuta pitäjää — ette edes meistä itsestämme…"
"Voih, sellainen ikävystyttää ihmistä, sellaisesta saa ihan tarpeekseen — erittäinkin itsensä ja naapuriensa parissa. Iltasin pitää kai hetkeksi päästä sellaista kuulemasta…"
"Juuri sellaisista minä juttelen niin kovin mielelläni."
"Todellakin — sitten neiti on aivan samallainen kuin Kalle (puutarhamies). Hän myöskin tahtoisi kaikin mokomin puhua itsestään — ihmekkös onkaan, että hän on niin rakastunut neitiin, ja oikein totisesti sittenkin, sen kyllä olen huomannut. Ihmeellistä — juohtui juuri nyt mieleeni — että neiti niin harvoin käy hänen luonaan? Onko neiti edes hetkeäkään koettanut jutella hänen kanssaan? Hänpä alkaisi soittaa suutaan jos neiti vaan tahtoisi kuunnella! Hänen kanssaan ei teillä suinkaan olisi ikävä yhtenäkään iltana, vieläpä hän varmasti tahtoisi syleillä ja suudellakin teitä — mitä — se olisi sentään pirteämpää ja hauskempaa kuin istua täällä kumpikin eri puolella pöytää ja kylmästi keskustella kumpikin harrastaen eri asioita."
Hän katsoi minuun — ja läksi sitten. Ja minä arvelen, että Braunin laulu tässäkin olisi syyllä voitu laulaa loppuun…
Toivon joka tapauksessa, kuten sanoin, että nyt olen vapaa hänestä, ja luulen jo huomanneeni, että Kalle on saanut hänet niskoilleen — ja miksikäs ei häntä siellä luonnistaisi, etenkin kun hän ei salaa tuota paria tuhatta markkaa, joka hänellä on pankissa.
Niin — sellaistahan se on — ihminen on kenties rauhotettu eläin, mutta eläin, jonka askeleita ohjaavat himot joka tapauksessa. Sen huomaa vain liian selvästi, kun tarkastelee ihmisiä, jotka ovat askelta lähempänä luontoa kuin mitä itse on.