No niin — tunsin hänet taas heti kohta. Hän oli siinä aivan muuttumattomana, vaikka ehkä vielä hieman täyteläisempänä kuin silloin.
En yleensä helposti joudu hämilleni — mutta tiedän, että seisoin siinä ihan ymmällä ja katsoa töllistelin häneen. Silloin hän oli ainakin pari kertaa huomannut ihailevat silmäykseni. Olisin mielelläni tahtonut tietää, tunsiko hän minua, vaikka partani olikin siistimättä.
"Pyydän anteeksi", minä änkytin, "olen…"
"Pehtorilla ei ollut suurta halua tutustua minuun!" hän sanoi.
Tuijotin häneen. "Päinvastoin", huudahdin, "jos olisin edes aavistanut…"
"Näin sangen hyvin, että seisoitte eteisessä ja näitte meidän astuvan vaunuista. Kaikki muut lausuivat meidät tervetulleiksi — ainoastaan pehtori suvaitsi olla välittämättä herrasväen tulosta."
"Ah, hyvä — hyvä — anteeksi — saanko kysyä, ketä minun on kunnia puhutella?"
"Ketä puhutella — sepä kummallinen kysymys! Voisitte hyvin älytä, että puhutte tämän tilan omistajattaren — kapteeninrouva Lindin kanssa."
"Tekö", melkeinpä kirkasin, "tekö — kapteeninrouva Lind?"
"Tietysti!"